lauantai 11. tammikuuta 2014

I can feel you / I'm falling, falling faster




 Mä putoan. Olen pudonnut viimeiset 21 kuukautta, enemmän tai vähemmän. En saa otetta mistään, ihmiset, asiat ja tapahtumat luisuu ohi nopeammin kuin ehdin huomata, mutta ei tarpeeksi nopeasti siihen etten ehtisi nähdä mitä menetän.

"Hidasta, hidasta", sanon hiljaa että ehtisin tarttua johonkin. Saisin jonkin todisteen siitä että mä olen elossa. Jokin edes, joku pieni asia.

Joku tarttuu muhun, saa mut kiinni ilmasta, pelastaa. Hetken saan elää normaalia elämää, hetken saan olla onnellinen ja nauraa sydämeni pohjasta. Mutta pian huomaan taas luisuvani kauemmas, ja putoavani taas.

"Nopeammin, vauhtia!" huudan tuskastuneena. Jos mun on pakko pudota, niin olisi edes nopeasti ohi. Hurja syöksy maahan, hetken ottaisi mahasta niin että nauraisin, ennen kuin hajoaisin lopullisesti.

Huomaan vain saavani ystäviä siihen, seuraksi. Tahtoisin itkeä niiden puolesta, älkää tulko, menkää kauemmas, ottakaa nyt joku ne kiinni ettei niiden tarvitsisi pudota. Mutta siinä ne on, käsi kädessä mun kanssa, sanomassa että jos me pudotaan niin pudotaan edes yhdessä. Ja mun tekisi mieli vain sysiä ne elämään elämäänsä niin kuin niiden kuuluu, onnellisina.

Saatat saada mut kiinni, mutta pystytkö pitämään mut siinä? Kestätkö mun painon, kaiken sen mitä mun mukana tulee, heikkoudet ja virheet, huonot tavat ja ärsyttävät piirteet. Kestätkö sä mut?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti