sunnuntai 17. elokuuta 2014

We were young souls



Aurinko paistaa kaupunkiin joka on aina elossa. Yhtä liikettä, ääntä, ihmettä. Aurinko paistaa kaupunkiin, jossa mäkin tunnen eläväni. Kun ympärillä on muutakin kuin samat vanhat kasvot, on mulla taas tilaa hengittää. Mun ei tarvitse ajatella mitään, ei tarvitse tietää tarkkaan mitä mä olen tekemässä. Voin ihan hyvin mennä tien reunaan seisomaan ja nostaa peukalon pystyyn - kerrankos sitä. (Silloin mä huomasin että maailmassa oikeasti on ihania, hyviä ihmisiä.) Nauran niin paljon että poskiin sattuu, ja kun aurinko lopulta laskee musta tuntuu että se on siirtynyt mun sisälleni. Mulla on niin lämmin, niin hyvä ja valoisa olo. Mä toivon että aurinko mun sisällä ei sammu koskaan, ettei pimeys koskaan tule. Mutta seuraavana aamuna, kun mä avaan silmäni, mä tiedän että se on jo poissa (ja tiedän myös, että se tulee kyllä takaisin).

2 kommenttia: