keskiviikko 1. lokakuuta 2014

No one ever came closer




Mä tarvitsen jonkun joka on tarpeeksi vahva pitääkseen mut koossa niinä hetkinä kun mä en itse siihen pysty. Rauhoittamaan mun hengityksen yön loputtomina tunteina kun valvon lakanat ja ajatukseni solmuun. Katsomaan mua silloinkin kun tahdon piilottaa itseni koko muulta maailmalta, hengittämään munkin puolesta kun herään painajaisista peläten niin etten saa happea. Löytämään mut sitten kun mä en itse enää tiedä kuka olen, koska sekin piste saavutetaan vielä (mua pelottaa koska mä en tiedä milloin). Vaikka olen monet illat valvonut ja hokenut olevani tarpeeksi vahva yksin, mun on pakko myöntää etten mä ole.Välillä mä en ole mitään yksin. Mä en tahdo olla näin rikki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti