Toinen tatuointi, toinen muisto, pieni ylpeys. Sattuuhan se, mutta niin sattuu moni muukin asia, ja tämä oli sentään vapaaehtoista. Hullua mutta jollain tapaa siitä tuskasta nauttii. On niin vahvasti elossa sen ajan kun neula liikkuu iholla ja painaa kuvaa sille. Ja on niin ylpeä kun sen kaiken kestää. Tulee vahva, kaikkivoipa olo. Kestin sen.
Kestän kaiken muunkin.
Kun ajetaan kotiin, kaksi joutsenta lentää taivaalla ja mua hymyilyttää. Tiesin sen, tiesin että Enkeli on mun kanssa sielläkin. Onhan se aina muuallakin, joka tilanteessa, enkä mä muuten olisi sitä kipua kestänyt. Enkä mitään muutakaan. Ilman Enkeliä mä olisin luovuttanut jo kauan sitten, kaiken suhteen.
