lauantai 27. joulukuuta 2014

I long for something that's safe and warm / But all I have is all that is gone



Mä haluaisin turvapaikan, sylin johon paeta ja painaa pää, hukkua lämpimään halaukseen. Enhän mä yksin ole, mutta yön pimeinä kylminä tunteina se tuntuu siltä. Pidän ikkunaa auki ja annan varpaiden jäätyä, tuijotan tähtiä lasin läpi ja kuuntelen musiikkia joka saa mut itkemään. Koti on koti, eikä kuitenkaan ole, kun sä et ole täällä. En ole varma haluanko olla tässä. Jos pakkasilma tulisi sisään ja veisi mut mukanaan, tai kuuma suihku huuhtoisi mennessään. Minä olen minä, enkä kuitenkaan ole, sillä tällaisina hetkinä on niin vaikeaa edes olla.

tiistai 16. joulukuuta 2014

I'm the one with the ghosts in my bed / but they only come alive tonight




Näin viime yönä unta että joku kävi kimppuun ja mursi kylkiluun multa paljain käsin enkä nähnyt kuin sen vihaiset kasvot ja oman itkuni. Se oli sellaista silmitöntä vihaa jota mä en ole tottunut näkemään enkä koskaan halua nähdä, mä en tahdo olla vihattu. Mä tahdon rakastaa ja tahdon että mua rakastetaan mutta on aina niitä jotka eivät voi kestää sitä. Ihmisiä jotka tekevät hengittämisestä vaikeaa. Kylkiluu pisti mua sisältä ja enkä saanut happea vielä hereilläkään. Heräsin sen unen jälkeen vain pyöriäkseni hereillä taas minutteja tai tunteja katse katossa miettien elämää (ja vihaa ja rakkautta).

perjantai 14. marraskuuta 2014

So sing me to sleep tonight



Se alkaa taas. Pelkään nukahtamista mutten tahdo olla hereillä. Unikuvat juoksevat perässä ja lopulta saavat kiinni, samat painajaiset palaavat takaisin mutta pahempina. Samat unettomat yöt tulevat taas mutta pidempinä. En jaksaisi enää taistella saman asian kanssa tuhannetta kertaa. En osaa auttaa itseäni kuin lääkkeillä ja ajattelemalla ettei tämä jatku loputtomiin. Aika on ennenkin auttanut ja lopulta nukahdan taas, näen lempeitä unia joita en pelkää. Siihen asti on vain selvittävä näin.

torstai 23. lokakuuta 2014

I can see you fall apart / You turn away and fade out of sight



En tahdo menettää enää ketään, mutta ehkä kaiken tämän sekaan mä menetänkin lopulta itseni. Ehkä pitäisi uskaltaa luottaa siihen ettei mun verkkoni petä, että kaikki lämpimät ja valoisat ihmiset mun ympärillä pitävät mut tallessa, turvassa keskellään. Sitä mä nyt tarvitsen. Turvaa.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Keep your head up / Keep your heart strong



Kuinka helppoa olisikaan kaataa tämä kaikki jonkun toisen niskaan, etsiä syyllinen oman pään ulkopuolelta. Mutta mä en tahdo enkä osaa syyttää ketään. Miten mä voisin väittää että on jonkun toisen vika kun mä en saa nukuttua ja silti hereillä oleminen on vaikeaa, en osaa keskittyä ja hetkittäin kaikki painaa liikaa. Ennemmin mä kiitän niitä jotka pitävät mut tässä hetkessä, tässä elämässä. Niitä jotka saavat mut nauramaan ja tuntemaan itseni kaiken hyvän
arvoiseksi. Niiden ihmisten luona on hetkiä kun mä katson valoon ja päätän että elämä on kaiken haparoimisen arvoista. Koskaan mä en ole menettänyt toivoani kokonaan pimeydessä ja mä tiedän ettei se ole mun itseni ansiota. Kiitos. Anteeksi. (Mä en ole helppo ihminen mutta mä yritän parhaani ja rakastan paljon.)

perjantai 3. lokakuuta 2014

You can't escape forever / From the memories you tried to leave behind



Muistan pienenä juoksuttaneeni käsiäni rannan kivikossa etsimässä sileitä kiviä leipäkiviksi. Yritin ja yritin, lukemattomia kertoja mutten koskaan saanut muutamaa leipää enempää. Muut rikkoivat ennätyksensä, kerta kerralta. Mun kiveni vajosivat saman tien, isosti molskahtaen ja vauhdilla. Hajottivat veden tasaisen pinnan epämääräisiksi roiskeiksi. En tiedä oliko vika mussa vai kivissä, mutta ne upposivat aina. Niin kuin kaikki muukin. Niin kuin minäkin.

maanantai 22. syyskuuta 2014

I've gotta get out of this town



Tahdon kattohuoneen jonka ikkunoita voisin pitää auki ja katsoa alas kaupunkiin. Tahdon valkoiset ohuet verhot ja suuren pehmeän sängyn. Tahdon kaupunkini yöllä ja tahdon sen päivällä, tahdon oppia lentämään omilla siivilläni. Olen kyllästynyt tämän pikkukaupungin tyhjiin katuihin ja juuriin jotka vetävät mut syvälle syvälle maahan. Tahdon pois ja joskus päästä mä olen jo siellä missä haluankin, mä olen kattohuoneessani jossa on vaaleat seinät ja suuret ikkunat. Teetä käsissäni mä istuisin ikkunalaudalla ja laulaisin hiljaa ulos kaupunkiin niin kovin onnellisena.

tiistai 9. syyskuuta 2014

I promise I'm usually better than this



Elämä heittelehtii taas laidasta laitaan. Vanha tuska on välillä niin tuoretta että luulen satuttaneeni itseni taas, että jotain kamalaa on varmasti tapahtunut vaikka tiedän ettei ole. Kaiken pitäisi olla kunnossa ja silti kuolema piirtää varjoja seinille ja uniin joista herään ahdistuneena ja hukkumaisillani kyyneliin, lakanat ympärilläni kuin käärmeet. Painajaiset ja pelot, ne tulevat taas lupaa kysymättä enkä saa niitä katoamaan koska se kaikki on pääni sisällä ja niiden edessä olen voimaton. Eniten pelkään menettäväni kaiken minulle rakkaan, sitä minä pelkään kuollakseni. Seuraavaksi pelkään itseäni niin etten tiedä mitä tehdä tai minne mennä. Kun oma mieli kääntyy itseä vastaan uudestaan ja uudestaan mitä sille voi tehdä?

maanantai 25. elokuuta 2014

Mä tänään ehkä kosketan sua viimeistä kertaa



Viimeisen kerran kun me nähtiin sä olit niin elävä ja miten lämpimät sun kädet olikaan kun katsoin sun rannekorua hetken liian pitkään. Oli juhannus mutta valitin kylmää ja sä annoit nahkatakkisi hetkeksi enkä olisi koskaan halunnut palauttaa sitä, se oli lämmin niin kuin säkin vaikka näin susta sen puolen hetken liian myöhään. Sitten sua ei enää ollut ja mä itkin sun perään vaikken edes kunnolla tuntenut, mietin vain niitä hetkiä kun monesti sait mut nauramaan ja mietin meidän viimeistä keskustelua kun sä puhuit kuolemasta ja olit niin rauhallinen. Sinä iltana sä olit niin kovasti elossa että mä ajattelin ettet sä katoaisi koskaan, kaksi viikkoa sen jälkeen jätit hyvästit unessa. Niin helppo tämä maailma on jättää taakseen ja niin vaikea tänne on jäädä, mutta silti mä olen vielä täällä ja olen onnellinen siitä. Elämä sattuu, mutta mä olen valmis kestämään sen koska jos sitä kipua pelkää ei se auta. Elä, tee, pysy liikkeessä, nauti. Niin mä aion tehdä (niin säkin teit ja halusit näyttää kaikille kuinka tämä toimii - sä selvitit sen ennen kaikkia muita ja ehkä siksi sä lähditkin jo). Viimeisen kerran kun me nähtiin sä olit niin elävä ja nyt mä tiedän etten halua mitään jättää huomiseen.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Today / Was a pretty day


Pieniä hetkiä mutta ihan vilpitöntä onnea. Kun kotimatkalla nukkuu pää ystävän sylissä ja tietää ettei koskaan enää täydy olla yksin. Että on aina joku johon luottaa. Kun hetken mielijohteesta juoksee aamuviideltä järveen uimaan ja sen jälkeen piirtää auton huurtuneeseen ikkunaan ruman sydämen. Kun päivä päivältä, joka aamu, aurinko jaksaa yhä nousta. Se nousee aina, se ei odota ketään, ei pysähdy kenenkään vuoksi. Se lohduttaa. Elämä jatkuu, ja jokaisen pimeän hetken jälkeen tulee valo. Jokaisen yön jälkeen tulee aamu, kyynelten jälkeen nauru. Jos on joku jonka kädestä voi pitää kiinni silloin kun pelottaa, jos on joku jonka syliin voi laskea pään kun väsyttää, joku jolle voi soittaa aamuyöllä koska ei halua olla yksin, silloin mä selviän mistä vain. Ja mulla on sellaisia ihmisiä. Monta. Ja mulla on aurinko joka jatkaa nousemista, valo ei lopu koskaan tästä maailmasta, se on aina jossain ja odottaa hetkeään. Lopulta se tulee lempeänä ja lämpimänä ja lohduttaa pimeän jälkeen. Aurinko nousee. Aina.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Things were all good yesterday



Miten kamalalta se tuntuu kun ihmiset romahtavat silmien edessä, putoavat palasiksi lattiaan kun koko elämä menee yhdessä sydämenlyönnissä tyhjän päälle. Kaikki on taas yhtä suurta sotkua ja niin kuolema näytti jälleen kuinka se voi pilata kaiken. Miten elämä loppuukin niin nopeasti ja lämmin sydän kylmenee viimeisen lyöntinsä jälkeen. Yhtäkkiä muistan taas kaiken vanhan tuskan enkä osaa sanoa mitään järkevää, kuin jokin olisi vienyt äänen joka ennen puhui viisaita. Toinen halaa ja puristaa paitaani nyrkkeihinsä ja alkaa itkeä, toinen joka on aina niin onnellinen ja hyväntuulinen, yhtäkkiä sirpaleina sylissäni, eikä minusta ole kokoamaan sitä palapeliä (olen itsekin vielä kesken).

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tuuli kuiskaa vieläkin nimeäsi / Vuosien jälkeen


Asia jota mä tällä hetkellä kaipaisin olisi puhelu. Yksi minuuttien tai tuntien mittainen puhelu. Mutta se menisi sellaiseen paikkaan, mihin mikään ei yllä. Kuoleman taakse.

Mä ajoin kotiin ja juttelin siskolle. Se on ihan tavallista, jos mulla ei ole musiikkia, mä puhun sille. Kerron mitä mulle kuuluu. Selitän milloin mistäkin. Kyselen.

Tänään mä turhauduin siihen etten enää koskaan kuule vastausta. Ikinä. Ihminen jolla oli aina vastaus kaikkeen, neuvo joka tilanteeseen, apu milloin mihinkin. Ihminen jonka kanssa mä en koskaan enää voi puhua, jakaa ajatuksiani, kysyä apua, miten toimia, mitä tehdä, mitä sanoa.

En koskaan enää. Ja mä tahtoisin vain soittaa yhden puhelun, yhden mahdottoman puhelun. Ja kuulla edes kerran kun Enkeli nauraa taas.

Silloin mä saattaisin itkeä. Onnesta. Tai ikävästä.

(Mutta tänäänkin kyllä itkin, ikävästä. Viime kerrasta on jo aikaa.)

Sanoa edes kerran, miten paljon mä vieläkin rakastan. Ja miten mä tahtoisin halata sitä pitkään.

Silloin mulla ei olisi enää mitään hätää.

torstai 29. toukokuuta 2014

Kuuntele kuinka sieluni laulaa / Outoja musisoi


Kesällä minä valvon yöt ja nukun laiturilla taivasalla. Silloin minä nukun pitkään ja uneksin paljon, siitä mitä en muuten saavuta. Minä laulan ääneni pois ja puhun kielillä, kuiskaan että rakastan ja hukun lämpimään veteen. Minä juoksen kauemmas kuin koskaan ja kuljen avojaloin kilometrin. Minä uin joutsenten kanssa ja huudan ohikulkevan junan meteliin, minä tanssin itseni kipeäksi ja nauran niin että itkettää. Pakkaan reppuni ja katoan kartalta, unohdan nimeni ja elämäni. Kesällä minä en ole minä, silloin minä olen onnellinen villi rohkea hullu vapaa ja silloin minun ei tarvitse ikävöidä itkeä tai surra. Silloin joutsenetkin laulavat ja minä kasvatan paperista siivet, niillä minä lennän, joutsenten kanssa minä lennän, merten yli syksyä pakoon koska näistä kesäöistä minä elän (ja syksyllä saatan jo kuolla).

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

For the night / Only for the night

'
Se oli yksi yö. Pitkä, hämärä yö, linja-autossa. Mä astuin sisään ja huomasin sut, mutten tunnistanut. Tulit viereen istumaan. Sä tulit, halasit ja pidit lähellä. Mä olin onnellinen ja hymyilin. Sun katseesta näki että sä oikeasti välität. Me puhuttiin pitkään, loputtomia lauseita. Mä itkin ja nauroin yhtä aikaa, mulla on ollut sua niin ikävä ja nyt sä tulit, palasit takaisin. Mä olin niin onnellinen, niin onnellinen etten olisi halunnut että se loppuu koskaan. Mä itkin sun paitaasi vasten kaiken mikä mua painoi, raskaat sanat jostain syvältä, sellaiset sanat joita en tiennyt olevan olemassakaan. Sä vain silitit mun hiuksia niin kuin sulla oli tapana. Silloin mä olin varma että mulla oli kaikki kohdallaan. Siinä yössä oli vain yksi vika.

Lopulta mä heräsin.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Katu päättyy aurinkoon / Juoksen sokeana loppumatkan


Hurja villi maailma ja minä olen niin pieni. Taivas on tumma ja mua pelottaa, mutta jokaisen myrskyn jälkeen tulee aurinko. Jokaisen yön jälkeen tulee aamu. Jokaisen pimeän hetken jälkeen tulee valo. Kaikella on loppunsa. Mä en sokeasti luota että mun onneni jatkuisi aina, hamaan tulevaisuuteen saakka. Pimeitä hetkiä on ollut ja tulee olemaan. Mutta samalla tavalla kun mä tiedän että onni ei ole ikuista, tiedän ettei huonokaan kausi jatku loputtomiin. Silti, mä en pelkää olla onnellinen, en niin paljoa, en enää. Mä olen, nautin, elän, iloitsen. Uskallan.





Aurinko laskee lopulta
Ja minä tuijotan
Tuijotan pitkään
Kaunista taivasta

Enää pimeä ei pelota
Ja minä uskallan
Valvon myöhään
Silmät avoinna

Ja kävelen pitkin kylmää asvalttia
Pitkälle yöhön

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Tonight you're perfect / I feel perfect too

Autopesun hurina ja liikkumaton auto. Vesi valuu laseja pitkin ja autossa on mulle rakkaita ihmisiä, jokaisen puolesta tekisin mitä vain. Tyttö mun vieressä vannoo Siskon olevan mukana. Tiedän että onkin. Veli ratissa ja rakkaita kyydissä, kuinka paljon lähempänä se enää voisi olla?

Viileä ilma ja metallinen portaikko. Juoksen portaat ylös kuin hullu ja kolisutan kaiteita yössä. Kukaan ei kuule, kukaan ei kuule, kukaan ei kuule ja mä nautin siitä. Nauran ääneen ja juoksen portaat alas toinen kannoillani. "Mä olen onnellinen" se toinen huutaa ja mä nauran. "Mäkin" vastaan ja nauran lisää. Tyttö hyppää syliini ja mä pyörin ympäri ympäri ympäri ja nauran lisää. Elämä maistuu onnelta ja kaikki on hyvin. Kaikki on todellista ja mulla on elävä olo. Katson taivasta ja vannon että tästä vuodesta tulee mun tähänastisen elämäni paras.


lauantai 8. maaliskuuta 2014

seitsemänsataakolmekymmentä



Maailman kaunein ihminen, mun siskoni. Sisko joka kasvatti siivet selkäänsä tasan kaksi vuotta sitten. Sisko joka ei siltikään kadonnut mihinkään mun viereltä ja jonka mä vielä joskus toivon tapaavani, jossain. Vaalea, enkelimäinen. Kaunis sisältä ja ulkoa, lämmin ja pehmeä, kiltti ja naurava. Mun oma henkilökohtainen aurinkoni, jota ilman mä olen kulkenut pimeydessä viimeiset kaksi vuotta. 730 pitkää, pimeää päivää, epätoivon hetkiä ja ahdistusta. Mutta myös 730 päivää aikaa koota itsensä pala palalta, särkyneestä hieman ehjemmäksi, aikaa nauraa ja nauttia elämästä.

Kaksi vuotta mä olen nyt ollut täällä ilman siskoa, ja ne vuodet on tuntuneet ikuisuudelta. Nyt siitä on päivälleen kaksi vuottta. Elämä on jo helpompaa, kaksi vuotta sitten mä en olisi enää koskaan kuvitellutkaan voivani elää näin normaalia arkea. Uskomattomia asioita tapahtuu, uskomattomia ihmisiä sattuu kohdalle, ne on pitäneet mut hengissä, uskomattomat. Koskaan mun elämä ei kuitenkaan tule olemaan samanlaista kuin se oli siskon kanssa.




tiistai 14. tammikuuta 2014

It scares you being alone



 Se tulee ja vetää pinnan alle. Mä tunnen kun paine kasvaa, on vaikea hengittää ja nähdä. Se pimentää. Tietää milloin tulla, aina silloin kun mä olen yksin. Mulla ei ole mitään mihin tarttua, ei ketään. Ei mitään sellaista joka pitäisi mut pinnalla ja kertoisi mulle että mä olen elossa, mä olen tässä, enkä uppoa pimeyteen. Ei mitään sellaista joka pitäisi mut siinä hetkessä. Epätodellinen olo. Se vain vetää takaumia mun mielen syövereistä, hukuttaa mut niihin, ei anna taukoa. Siinä mä olen, odotan pimeyttä. Uni tai ahdistus, ei molempia yhtä aikaa, enkä mä tiedä kumpi tulee. Epätietoisuus on pahinta. Ja muistaa se mitä on menettänyt.




torstai 9. tammikuuta 2014

These tired wings are falling / I need you to catch me

 

Heitä mulle jotain mihin tarttua, koska pimeä saa taas otetta musta. Mun oma mieli ajaa mut sen kuilun reunalle joka on täynnä pelkkää mustaa. Siellä on kylmä ja pelottaa, mä en ole koskaan ollut rohkea. Mä tarvitsen muita jaksaakseni, ja samalla mä pelkään olevani niin iso taakka, pelkään tartuttavani sen pimeän ihmisiin jotka tulee lähelle, ihmiisin joita mä rakastan. Mä en tahdo satuttaa, en sua, en ketään, en koskaan. Mä tiedän mitä oikea kipu on enkä mä tahdo sitä kellekään muulle.

Vanhat arvet aukeaa jälleen, ja mulla on niin kova ikävä että se sattuu.