lauantai 27. joulukuuta 2014

I long for something that's safe and warm / But all I have is all that is gone



Mä haluaisin turvapaikan, sylin johon paeta ja painaa pää, hukkua lämpimään halaukseen. Enhän mä yksin ole, mutta yön pimeinä kylminä tunteina se tuntuu siltä. Pidän ikkunaa auki ja annan varpaiden jäätyä, tuijotan tähtiä lasin läpi ja kuuntelen musiikkia joka saa mut itkemään. Koti on koti, eikä kuitenkaan ole, kun sä et ole täällä. En ole varma haluanko olla tässä. Jos pakkasilma tulisi sisään ja veisi mut mukanaan, tai kuuma suihku huuhtoisi mennessään. Minä olen minä, enkä kuitenkaan ole, sillä tällaisina hetkinä on niin vaikeaa edes olla.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

This is my winter song to you




Huomenna on aatto ja talo täynnä ihmisiä joita mä rakastan. Mutta sen lisäksi on hautoja joilla käydä, enkeleitä joille sytyttää kynttilä. Mä selviän siitä niin kuin olen selvinnyt vanhoista jouluista, mutta joka vuosi menetyksen kipu tulee uutena ja paljaana. Mutta tärkeintä on että jäljelle jääneet ovat täällä mun ympärilläni ja on ystäviä jotka eivät hylkää mua heikkouteni takia. Huomenna mä sytytän kynttilöitä niin kuolemalle kuin elämällekin ja nautin rakkaiden seurasta. Hyvää joulua kaikki!

tiistai 16. joulukuuta 2014

I'm the one with the ghosts in my bed / but they only come alive tonight




Näin viime yönä unta että joku kävi kimppuun ja mursi kylkiluun multa paljain käsin enkä nähnyt kuin sen vihaiset kasvot ja oman itkuni. Se oli sellaista silmitöntä vihaa jota mä en ole tottunut näkemään enkä koskaan halua nähdä, mä en tahdo olla vihattu. Mä tahdon rakastaa ja tahdon että mua rakastetaan mutta on aina niitä jotka eivät voi kestää sitä. Ihmisiä jotka tekevät hengittämisestä vaikeaa. Kylkiluu pisti mua sisältä ja enkä saanut happea vielä hereilläkään. Heräsin sen unen jälkeen vain pyöriäkseni hereillä taas minutteja tai tunteja katse katossa miettien elämää (ja vihaa ja rakkautta).

lauantai 29. marraskuuta 2014

Good things come for those who don't wait / For the right time, right place



Tänään meidän ovella kävi käännyttäjiä (jehovia). Mä avasin oven koska olin yksin kotona vaikka inhoan puhua tuntemattomille ovelta ovelle -kulkijoille. Ne esitteli itsensä ja toivotti hyvää päivää ja sitten kertoi päivän aiheen olevan onnellisuus ja kun ne kysyi mikä mut tekee onnelliseksi mun suu reagoi ennen kuin mieli. "Mulle onnellisuutta on se että hyviä asioita on enemmän kuin huonoja. Ja ystävät." Kas siinäpä hieno ajatus se nainen sanoi ja kaivoi laukustaan lehtisen josta mä kieltäydyin kohteliaasti kertoen että mulla on ihan hyvä näin. Mulla todella on ihan hyvä näin vaikka mä en osaakaan aina iloita kaikesta siitä mitä mulla on ja mietin enemmän sitä mitä multa on viety. Ystävät on mulle tarpeeksi. Tämä päivä on mulle tarpeeksi. Ehkä mä olen sittenkin tarpeeksi.

Mikä sut tekee onnelliseksi?

perjantai 14. marraskuuta 2014

So sing me to sleep tonight



Se alkaa taas. Pelkään nukahtamista mutten tahdo olla hereillä. Unikuvat juoksevat perässä ja lopulta saavat kiinni, samat painajaiset palaavat takaisin mutta pahempina. Samat unettomat yöt tulevat taas mutta pidempinä. En jaksaisi enää taistella saman asian kanssa tuhannetta kertaa. En osaa auttaa itseäni kuin lääkkeillä ja ajattelemalla ettei tämä jatku loputtomiin. Aika on ennenkin auttanut ja lopulta nukahdan taas, näen lempeitä unia joita en pelkää. Siihen asti on vain selvittävä näin.

lauantai 8. marraskuuta 2014

I simply run, simply run / I don't wanna stay




Nousta pilvien yläpuolelle, lentää kauas, koko elämä mukana yhdessä laukussa. Astua ulos koneesta, nähdä kuuman kaupungin valot pimeydessä. Nukahtaa meren ääniin joka ilta uudessa paikassa, maata päivä riippumatossa, istua kolisevassa bussissa, elää niin kuin itse haluaa. Tutustua kulttuureihin, sulautua, oppia elämään mukavuusalueen ulkopuolella. Oppia elämään ylipäänsä.

Mä olen aina rakastanut matkustamista, vei tie tai taivas minne ikinä veikin, mutta nyt kaukokaipuu vetää mua jo kauemmas kuin mä olisin koskaan uskaltanut ajatella. Välivuosi lukion jälkeen houkuttaisi, laukkujen pakkaaminen, lähtö pelkällä menolipulla. Hyppy tuntemattomaan, omien rajojen ylittäminen. Ensimmäistä kertaa mä mietin sitä kaikkea vakavissani. Onko musta siihen? Vai onko se taas suuruudenhullun tytön suuruudenhullu unelma joka ei koskaan tule toteutumaan? Mutta mä olen huomannut kuinka lyhyt elämä voi olla, ja sen ajan joka mulla on käytettävissä mä aion käyttää unelmieni toteuttamiseen.

Joka kerta kun mä olen päässyt hetkeksi pois kotoa, mä olen löytänyt jotain uutta itsestäni. Pala palalta mä olen koonnut itseni kokemuksistani, ja jokainen reppureissu tuo niitä lisää. Ehkä jos mä matkustan tarpeeksi kauas, mä löydän itseni vihdoin kokonaan, sen ihmisen joka mä haluan olla. Vapaa, itsenäinen, rohkea. Minä.

torstai 23. lokakuuta 2014

I can see you fall apart / You turn away and fade out of sight



En tahdo menettää enää ketään, mutta ehkä kaiken tämän sekaan mä menetänkin lopulta itseni. Ehkä pitäisi uskaltaa luottaa siihen ettei mun verkkoni petä, että kaikki lämpimät ja valoisat ihmiset mun ympärillä pitävät mut tallessa, turvassa keskellään. Sitä mä nyt tarvitsen. Turvaa.

tiistai 14. lokakuuta 2014

I wonder if you could vision it / Sometimes you just need an escape



Tämä maailma on täynnä värejä vaikka junan ikkunasta kaikki näkyy läpi harmaana. Ulkona on sumua ja kaikki uppoaa sen pehmeyteen. Ehkä hetki sitten minäkin olisin halunnut upota siihen ja unohtua mutta enää en. Mä muistin taas miksi mä tykkään matkustaa. Täällä mä pystyn hengittämään, täällä mä muistan miten paljon mä rakastan niitä ihmisiä jotka kotona mua odottavat. Ja niitä joita tulin  tänne tapaamaan. Mä lähden kauas löytääkseni itseni taas hetkeksi. Maailmalla on taipumus parantaa mut. 

Maailmalta palaa takaisin kotiin tyttö joka juoksee junalle koska ei osaa olla missään ajoissa. Tyttö joka soittaa äidille ensimmäisen kerran tänään vaikka lupasi ilmoittaa itsestään jo sunnuntaina mutta hyvässä seurassa aika liukuu ohi. Tyttö joka kantaa mukanaan kotiin paitsi laukkuja ja puoli kiloa teetä, myös hyviä hetkiä ja itsensä (jälleen).

lauantai 11. lokakuuta 2014

Uniin niin rumiin herättiin / Teet mitä teet ja varkain



Sun kanssasi mä tunsin olevani hetken verran vahvempi kuin ennen, sä annoit mulle voimaa enemmän kuin koskaan itse tajusit. Aluksi luulit varmaan tutustuneesi vahvaan ja onnelliseen tyttöön mutta mä tiesin alusta asti että mä olin vahva ja onnellinen vain sun vuoksesi. Ehkä säkin tajusit sen, ehkä siksi sä hylkäsit mut, ehkä siksi sä et enää voi edes katsoa mua. Ehkä sä näit kuinka pelokas ja rikki mä olin ja kuinka paljon mä tarvitsin sua. Tai ehkä sä vain löysit oman vahvan ja onnellisesi jostain muualta. Mä en ole ikävöinyt sua enää pitkiin aikoihin mutta tänään se taas tulee. Ensimmäistä kertaa ikävä iskee ilman katkeruutta mutta koskaan mä en ole sua osannut vihata, vaikka niin kaikki olisi varmaan ollut helpompaa.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Keep your head up / Keep your heart strong



Kuinka helppoa olisikaan kaataa tämä kaikki jonkun toisen niskaan, etsiä syyllinen oman pään ulkopuolelta. Mutta mä en tahdo enkä osaa syyttää ketään. Miten mä voisin väittää että on jonkun toisen vika kun mä en saa nukuttua ja silti hereillä oleminen on vaikeaa, en osaa keskittyä ja hetkittäin kaikki painaa liikaa. Ennemmin mä kiitän niitä jotka pitävät mut tässä hetkessä, tässä elämässä. Niitä jotka saavat mut nauramaan ja tuntemaan itseni kaiken hyvän
arvoiseksi. Niiden ihmisten luona on hetkiä kun mä katson valoon ja päätän että elämä on kaiken haparoimisen arvoista. Koskaan mä en ole menettänyt toivoani kokonaan pimeydessä ja mä tiedän ettei se ole mun itseni ansiota. Kiitos. Anteeksi. (Mä en ole helppo ihminen mutta mä yritän parhaani ja rakastan paljon.)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Your minds got a hold / Your minds got you holding the blade



"Mä olen kunnossa."
"Olen vahva."
"Ei mua ole niin helppo rikkoa."
"Mä kestän kyllä."

Ehkä se on totta niin kauan kun mä itse jaksan uskoa siihen. Se saattaa olla totta vielä tänään. Huomenna kaikki voi olla toisin. Muistot voivat murskata mut jälleen aamulla ja joku unohtaa kerätä palaset sänkyni pohjalta. Painajaiset saattavat hyökätä jälleen silloin kun en osaa pitää itseäni koossa, unissani. Joku voi sanoa mulle yhden väärän asian ja silloin mä romahdan. Jokainen päivä on taistelua mua itseäni ja omaa mieltäni, ennen kaikkea ikävää vastaan. Miten kauan mä pystyn pitämään vielä itseni koossa?

perjantai 3. lokakuuta 2014

You can't escape forever / From the memories you tried to leave behind



Muistan pienenä juoksuttaneeni käsiäni rannan kivikossa etsimässä sileitä kiviä leipäkiviksi. Yritin ja yritin, lukemattomia kertoja mutten koskaan saanut muutamaa leipää enempää. Muut rikkoivat ennätyksensä, kerta kerralta. Mun kiveni vajosivat saman tien, isosti molskahtaen ja vauhdilla. Hajottivat veden tasaisen pinnan epämääräisiksi roiskeiksi. En tiedä oliko vika mussa vai kivissä, mutta ne upposivat aina. Niin kuin kaikki muukin. Niin kuin minäkin.

torstai 2. lokakuuta 2014

Hymyile




Hymyile

           Hymyile

Älä näytä pimeää

   Joka pään sisällä myllää

                    Rikkoo

                                 Kauniit ajatukset


Hymyile!


Mutta kun väsyttää.



Jos se menisi ohi nukkumalla

   Ja huomenna jaksaisin taas hymyillä

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

No one ever came closer




Mä tarvitsen jonkun joka on tarpeeksi vahva pitääkseen mut koossa niinä hetkinä kun mä en itse siihen pysty. Rauhoittamaan mun hengityksen yön loputtomina tunteina kun valvon lakanat ja ajatukseni solmuun. Katsomaan mua silloinkin kun tahdon piilottaa itseni koko muulta maailmalta, hengittämään munkin puolesta kun herään painajaisista peläten niin etten saa happea. Löytämään mut sitten kun mä en itse enää tiedä kuka olen, koska sekin piste saavutetaan vielä (mua pelottaa koska mä en tiedä milloin). Vaikka olen monet illat valvonut ja hokenut olevani tarpeeksi vahva yksin, mun on pakko myöntää etten mä ole.Välillä mä en ole mitään yksin. Mä en tahdo olla näin rikki. 

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

I don't need to breathe when you hold me




Tule talvi ja
tule jäinen maa
tule pitkät yöt
ja lyhyet päivät

Tule kuura ja
tule pakkanen
tervetuloa
kutsumaton vieras

Kuurankukkia
piirrä sydämeen
jäädytä kaikki
sormenpäihin saakka

Jotta joku voisi tulla
ja
sulattaa

maanantai 22. syyskuuta 2014

I've gotta get out of this town



Tahdon kattohuoneen jonka ikkunoita voisin pitää auki ja katsoa alas kaupunkiin. Tahdon valkoiset ohuet verhot ja suuren pehmeän sängyn. Tahdon kaupunkini yöllä ja tahdon sen päivällä, tahdon oppia lentämään omilla siivilläni. Olen kyllästynyt tämän pikkukaupungin tyhjiin katuihin ja juuriin jotka vetävät mut syvälle syvälle maahan. Tahdon pois ja kahden vuoden päästä mä olen jo siellä missä haluankin, mä olen kattohuoneessani jossa on vaaleat seinät ja suuret ikkunat. Teetä käsissäni mä istuisin ikkunalaudalla ja laulaisin hiljaa ulos kaupunkiin äidin kutomat villasukat jalassa.

Mä tahdon pois ja silti tahdon jäädä (vaikkei täällä ole enää kahden vuoden päästä muuta jäämisen arvoista kuin siskon hauta).

tiistai 9. syyskuuta 2014

I promise I'm usually better than this



Elämä heittelehtii taas laidasta laitaan. Vanha tuska on välillä niin tuoretta että luulen satuttaneeni itseni taas, että jotain kamalaa on varmasti tapahtunut vaikka tiedän ettei ole. Kaiken pitäisi olla kunnossa ja silti kuolema piirtää varjoja seinille ja uniin joista herään ahdistuneena ja hukkumaisillani kyyneliin, lakanat ympärilläni kuin käärmeet. Painajaiset ja pelot, ne tulevat taas lupaa kysymättä enkä saa niitä katoamaan koska se kaikki on pääni sisällä ja niiden edessä olen voimaton. Eniten pelkään menettäväni kaiken minulle rakkaan, sitä minä pelkään kuollakseni. Seuraavaksi pelkään itseäni niin etten tiedä mitä tehdä tai minne mennä. Kun oma mieli kääntyy itseä vastaan uudestaan ja uudestaan mitä sille voi tehdä?

keskiviikko 27. elokuuta 2014

I was restless / I was young



Iso maailma, täältä tullaan. Oletko taas valmis ottamaan tämän pienen maailmanmatkaajan vastaan? Junalippu kädessä ja laukku olalla mä löysin itseni taas tänään odottamasta junaa, ja pieni vapauden tunne valtasi mut kun astuin sisään ja se lähti liikkeelle. Hetken mulla on taas valta päättää mihin mä menen ja mitä teen. Voin lähteä tästä hetkestä vaikka maailman ääriin. Mutta ehkä mä tällä kertaa vielä tyydyn Tikkurilaan, opiskelija-asuntoon ja hyvään seuraan.

Ajattelin olla hullu ja aloittaa projektin jonka nimi on 365 päivää. Seuraavan kolmensadan kuudenkymmenen ja viiden päivän ajan kuulette musta (ainakin toivottavasti) päivittäin osoitteessa http://hullujavapaa.blogspot.fi

maanantai 25. elokuuta 2014

Mä tänään ehkä kosketan sua viimeistä kertaa



Viimeisen kerran kun me nähtiin sä olit niin elävä ja miten lämpimät sun kädet olikaan kun katsoin sun rannekorua hetken liian pitkään. Oli juhannus mutta valitin kylmää ja sä annoit nahkatakkisi hetkeksi enkä olisi koskaan halunnut palauttaa sitä, se oli lämmin niin kuin säkin vaikka näin susta sen puolen hetken liian myöhään. Sitten sua ei enää ollut ja mä itkin sun perään vaikken edes kunnolla tuntenut, mietin vain niitä hetkiä kun monesti sait mut nauramaan ja mietin meidän viimeistä keskustelua kun sä puhuit kuolemasta ja olit niin rauhallinen. Sinä iltana sä olit niin kovasti elossa että mä ajattelin ettet sä katoaisi koskaan, kaksi viikkoa sen jälkeen jätit hyvästit unessa. Niin helppo tämä maailma on jättää taakseen ja niin vaikea tänne on jäädä, mutta silti mä olen vielä täällä ja olen onnellinen siitä. Elämä sattuu, mutta mä olen valmis kestämään sen koska jos sitä kipua pelkää ei se auta. Elä, tee, pysy liikkeessä, nauti. Niin mä aion tehdä (niin säkin teit ja halusit näyttää kaikille kuinka tämä toimii - sä selvitit sen ennen kaikkia muita ja ehkä siksi sä lähditkin jo). Viimeisen kerran kun me nähtiin sä olit niin elävä ja nyt mä tiedän etten halua mitään jättää huomiseen.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

We were young souls



Aurinko paistaa kaupunkiin joka on aina elossa. Yhtä liikettä, ääntä, ihmettä. Aurinko paistaa kaupunkiin, jossa mäkin tunnen eläväni. Kun ympärillä on muutakin kuin samat vanhat kasvot, on mulla taas tilaa hengittää. Mun ei tarvitse ajatella mitään, ei tarvitse tietää tarkkaan mitä mä olen tekemässä. Voin ihan hyvin mennä tien reunaan seisomaan ja nostaa peukalon pystyyn - kerrankos sitä. (Silloin mä huomasin että maailmassa oikeasti on ihania, hyviä ihmisiä.) Nauran niin paljon että poskiin sattuu, ja kun aurinko lopulta laskee musta tuntuu että se on siirtynyt mun sisälleni. Mulla on niin lämmin, niin hyvä ja valoisa olo. Mä toivon että aurinko mun sisällä ei sammu koskaan, ettei pimeys koskaan tule. Mutta seuraavana aamuna, kun mä avaan silmäni, mä tiedän että se on jo poissa (ja tiedän myös, että se tulee kyllä takaisin).

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Today / Was a pretty day


Pieniä hetkiä mutta ihan vilpitöntä onnea. Kun kotimatkalla nukkuu pää ystävän sylissä ja tietää ettei koskaan enää täydy olla yksin. Että on aina joku johon luottaa. Kun hetken mielijohteesta juoksee aamuviideltä järveen uimaan ja sen jälkeen piirtää auton huurtuneeseen ikkunaan ruman sydämen. Kun päivä päivältä, joka aamu, aurinko jaksaa yhä nousta. Se nousee aina, se ei odota ketään, ei pysähdy kenenkään vuoksi. Se lohduttaa. Elämä jatkuu, ja jokaisen pimeän hetken jälkeen tulee valo. Jokaisen yön jälkeen tulee aamu, kyynelten jälkeen nauru. Jos on joku jonka kädestä voi pitää kiinni silloin kun pelottaa, jos on joku jonka syliin voi laskea pään kun väsyttää, joku jolle voi soittaa aamuyöllä koska ei halua olla yksin, silloin mä selviän mistä vain. Ja mulla on sellaisia ihmisiä. Monta. Ja mulla on aurinko joka jatkaa nousemista, valo ei lopu koskaan tästä maailmasta, se on aina jossain ja odottaa hetkeään. Lopulta se tulee lempeänä ja lämpimänä ja lohduttaa pimeän jälkeen. Aurinko nousee. Aina.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Things were all good yesterday



Miten kamalalta se tuntuu kun ihmiset romahtavat silmien edessä, putoavat palasiksi lattiaan kun koko elämä menee yhdessä sydämenlyönnissä tyhjän päälle. Kaikki on taas yhtä suurta sotkua ja niin kuolema näytti jälleen kuinka se voi pilata kaiken. Miten elämä loppuukin niin nopeasti ja lämmin sydän kylmenee viimeisen lyöntinsä jälkeen. Yhtäkkiä muistan taas kaiken vanhan tuskan enkä osaa sanoa mitään järkevää, kuin jokin olisi vienyt äänen joka ennen puhui viisaita. Toinen halaa ja puristaa paitaani nyrkkeihinsä ja alkaa itkeä, toinen joka on aina niin onnellinen ja hyväntuulinen, yhtäkkiä sirpaleina sylissäni, eikä minusta ole kokoamaan sitä palapeliä (olen itsekin vielä kesken).

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Hyvästi

Ihmisiä kuolee koko ajan, joka puolella. Taas hetken mulla meni hyvin, hetken mä olin onnellinen, odotin kaikkea, nautin elämästä. Sitten se päätti taas osoittaa sen, kuinka helposti kaikki voi mennä taas palasiksi. Olisipa mulla taas olo kuin kahdeksanvuotiaalla joka ei ymmärrä mistään mitään eikä tiedä mitä kuolema on, niin olisi paljon helpompaa. Kun hautajaisissakin vain katsoi jalkojaan heilutellen kun ihmiset kantoi kyynelsilmin kukkia arkulle ja mietti mitähän muistotilaisuudessa on jälkiruokana.

Mutta ei, tänään mä olen eri ihminen, mä välitän ja ajattelen, itken ja ahdistun. Lapsi mä olen vain siinä mielessä kuinka avuton mä edelleen olen, tahtoisin sanoa asioita jotka helpottaisi muiden tuskaa ja tahtoisin osata auttaa, mutta kun ei. Mä en osaa, en osaa enää mitään.

Mä olen turta ja samalla sattuu. Näiden ihmisten kuolema tuo kaiken vanhan pintaan ja näen levottomia unia, pyörin unissani niin että sotkeudun lakanoihin ja herätessäni pelkään kuollakseni. Ainoassa hyvässä unessa se tuli jättämään hyvästit, sain halauksen ja suudelman joka oli enemmän ystävän kuin rakastajan ja sitten se hetki oli ohi, se ihminen oli kadonnut lopullisesti ja jälkiä jättämättä, ja herätessä mä tunsin pelkkää tyhjyyttä.

Kaikkea kamalaa sattuu ja mä haluaisin vain juosta pakoon mutta huonot uutiset seuraa aina perässä, eikä kuolemaa voi paeta. Hetki hetkeltä mä ymmärrän sen paremmin ja olen taas lähellä jäätyä, unohtua paikalleni. Koska juokseminen ei auta.


Hyvästi te hienot ihmiset, te kauniit ja välittävät. Levittäkää siivet rakkaidenne ylle ja jatkakaa välittämistä, koska rakkaus teiltä ei lopu koskaan.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Juhannusyö / Sydän lyö



klo. 23.15

Tää on just niin absurdia kun meno vaan voi olla. Tässä mä istun sellasen jätkän autossa, josta mä en tiedä kuin nimen ja mä olen onnellinen onnellinen onnellinen! Kylmissäni mut onnellinen. Mulla on kaikki hyvin just nyt, enkä mä halua että tää loppuu ikinä. Tää on kaikkea sitä mistä mä nautin. Mä haluan tutustua uusiin ihmisiin, haluan olla onnellinen, haluan elää hetkessä. Täällä mä voin elää omilla ehdoillani ja sillä tavalla kun haluan. Täällä mä päätän kaikesta.

klo. 1:49

Kylmä mutta onnellinen. Kylmä mutta niin onnellinen. Tää on harvinaista, tällainen olotila. Mikään ei voi häiritä tätä fiilistä, mä olen niin onnellinen ja haluan että kaikki muutkin on. Haluan nauraa niin paljon että saan muutkin nauramaan, laulaa ääneni pois ja tanssia jalat rakoille, nauraa vielä lisää. Mä rakastan tätä. Mä rakastan koko maailmaa. Suurella sydämellä.

klo. 5:32

Enää ei ole kylmä. On makuupussi, peittoja ja lämmin. Ja hyvä olo. Tämä viikonloppu oli hyvä, kiva, iloinen, ja sitä mä tulin täältä hakemaan. Irtiottoa. Ja elämistä. Kohta mä nukun, mutta antakaa mun fiilistellä vielä hetki. Nauttia tästä tunteesta, kuunnella melua ulkoa ja piiloutua turvallisesti peittoihin. Mä olen turvassa täällä, mä olen turvassa siellä missä mun rakkaimmat ihmiset on lähellä. Silloin mulla ei ole mitään pelättävää ja silloin, kaikkein vähiten mä pelkään elämää. Näiden ihmisten seassa mä oikeasti elän.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tuuli kuiskaa vieläkin nimeäsi / Vuosien jälkeen


Asia jota mä tällä hetkellä kaipaisin olisi puhelu. Yksi minuuttien tai tuntien mittainen puhelu. Mutta se menisi sellaiseen paikkaan, mihin mikään ei yllä. Kuoleman taakse.

Mä ajoin kotiin ja juttelin Enkelille. Se on ihan tavallista, jos mulla ei ole musiikkia, mä puhun sille. Kerron mitä mulle kuuluu. Selitän milloin mistäkin. Kyselen.

Tänään mä turhauduin siihen etten enää koskaan kuule vastausta. Ikinä. Ihminen jolla oli aina vastaus kaikkeen, neuvo joka tilanteeseen, apu milloin mihinkin. Ihminen jonka kanssa mä en koskaan enää voi puhua, jakaa ajatuksiani, kysyä apua, miten toimia, mitä tehdä, mitä sanoa.

En koskaan enää. Ja mä tahtoisin vain soittaa yhden puhelun, yhden mahdottoman puhelun. Ja kuulla edes kerran kun Enkeli nauraa taas.

Silloin mä saattaisin itkeä. Onnesta. Tai ikävästä.

(Mutta tänäänkin kyllä itkin, ikävästä. Viime kerrasta on jo aikaa.)

Sanoa edes kerran, miten paljon mä vieläkin rakastan. Ja miten mä tahtoisin halata sitä pitkään.

Silloin mulla ei olisi enää mitään hätää.

torstai 29. toukokuuta 2014

Kuuntele kuinka sieluni laulaa / Outoja musisoi


Kesällä minä valvon yöt ja nukun laiturilla taivasalla. Silloin minä nukun pitkään ja uneksin paljon, siitä mitä en muuten saavuta. Minä laulan ääneni pois ja puhun kielillä, kuiskaan että rakastan ja hukun lämpimään veteen. Minä juoksen kauemmas kuin koskaan ja kuljen avojaloin kilometrin. Minä uin joutsenten kanssa ja huudan ohikulkevan junan meteliin, minä tanssin itseni kipeäksi ja nauran niin että itkettää. Pakkaan reppuni ja katoan kartalta, unohdan nimeni ja elämäni. Kesällä minä en ole minä, silloin minä olen onnellinen villi rohkea hullu vapaa ja silloin minun ei tarvitse ikävöidä itkeä tai surra. Silloin joutsenetkin laulavat ja minä kasvatan paperista siivet, niillä minä lennän, joutsenten kanssa minä lennän, merten yli syksyä pakoon koska näistä kesäöistä minä elän (ja syksyllä saatan jo kuolla).

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

For the night / Only for the night

'
Se oli yksi yö. Pitkä, hämärä yö, linja-autossa. Mä astuin sisään ja huomasin sut, mutten tunnistanut. Tulit viereen istumaan. Sä tulit, halasit ja pidit lähellä. Mä olin onnellinen ja hymyilin. Sun katseesta näki että sä oikeasti välität. Me puhuttiin pitkään, loputtomia lauseita. Mä itkin ja nauroin yhtä aikaa, mulla on ollut sua niin ikävä ja nyt sä tulit, palasit takaisin. Mä olin niin onnellinen, niin onnellinen etten olisi halunnut että se loppuu koskaan. Mä itkin sun paitaasi vasten kaiken mikä mua painoi, raskaat sanat jostain syvältä, sellaiset sanat joita en tiennyt olevan olemassakaan. Sä vain silitit mun hiuksia niin kuin sulla oli tapana. Silloin mä olin varma että mulla oli kaikki kohdallaan. Siinä yössä oli vain yksi vika.

Lopulta mä heräsin.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Katu päättyy aurinkoon / Juoksen sokeana loppumatkan


Hurja villi maailma ja minä olen niin pieni. Taivas on tumma ja mua pelottaa, mutta jokaisen myrskyn jälkeen tulee aurinko. Jokaisen yön jälkeen tulee aamu. Jokaisen pimeän hetken jälkeen tulee valo. Kaikella on loppunsa. Mä en sokeasti luota että mun onneni jatkuisi aina, hamaan tulevaisuuteen saakka. Pimeitä hetkiä on ollut ja tulee olemaan. Mutta samalla tavalla kun mä tiedän että onni ei ole ikuista, tiedän ettei huonokaan kausi jatku loputtomiin. Silti, mä en pelkää olla onnellinen, en niin paljoa, en enää. Mä olen, nautin, elän, iloitsen. Uskallan.





Aurinko laskee lopulta
Ja minä tuijotan
Tuijotan pitkään
Kaunista taivasta

Enää pimeä ei pelota
Ja minä uskallan
Valvon myöhään
Silmät avoinna

Ja kävelen pitkin kylmää asvalttia
Pitkälle yöhön

lauantai 24. toukokuuta 2014

Tahdon tanssimaan / Kahden lyhtypylvään väliin mahtuu maailma


Nyt on kesä, ihan oikeasti kesä. Mulla on suunnitelmia, kesälista, toiveita, haaveita, hirveästi kaikkea. Mulla on vapaa ja kevyt olo ja mä voisin vain olla ja kävellä loputtomat kilometrit viileää asvalttia pitkin avojaloin. Mä voisin leikkiä auringonlaskun varjoilla mun huoneen seinällä ja laulaa autossa niin että kurkkuun sattuu. Sitä kaikkea mä aion tehdä, ja miljoonaa muuta asiaa. Tämä kesä on se kesä kun mä elän, niin mä olen päättänyt. Mä olen vielä nuori ja sitä mä en ole ikuisesti. Tämä kesä, se on mun kesä.

Tänä kesänä.

Minä.

Nautin tanssin elän itken nauran juoksen uin laulan huudan kuiskin teen kaiken niin kuin haluan koska.

Tänä kesänä minä olen päättänyt elää.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

If your heart tells you to then who are you to question it

Toinen tatuointi, toinen muisto, pieni ylpeys. Sattuuhan se, mutta niin sattuu moni muukin asia, ja tämä oli sentään vapaaehtoista. Hullua mutta jollain tapaa siitä tuskasta nauttii. On niin vahvasti elossa sen ajan kun neula liikkuu iholla ja painaa kuvaa sille. Ja on niin ylpeä kun sen kaiken kestää. Tulee vahva, kaikkivoipa olo. Kestin sen. Kestän kaiken muunkin.

Kun ajetaan kotiin, kaksi joutsenta lentää taivaalla ja mua hymyilyttää. Tiesin sen, tiesin että Enkeli on mun kanssa sielläkin. Onhan se aina muuallakin, joka tilanteessa, enkä mä muuten olisi sitä kipua kestänyt. Enkä mitään muutakaan. Ilman Enkeliä mä olisin luovuttanut jo kauan sitten, kaiken suhteen.


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Tonight you're perfect / I feel perfect too

Autopesun hurina ja liikkumaton auto. Vesi valuu laseja pitkin ja autossa on mulle rakkaita ihmisiä, jokaisen puolesta tekisin mitä vain. Hymyilyttää, eikä kädessä olevalla tölkillä ole siihen mitään vaikutusta. Mun ei tarvitse juoda humalaa ollakseni onnellinen. Ja tyttö mun vieressä vannoo Enkelin olevan mukana. Tiedän että onkin. Veli ratissa ja rakkaita kyydissä, kuinka paljon lähempänä Enkeli enää voisi olla?

Viileä ilma ja metallinen portaikko. Juoksen portaat ylös kuin hullu ja kolisutan kaiteita yössä. Kukaan ei kuule, kukaan ei kuule, kukaan ei kuule ja mä nautin siitä. Nauran ääneen ja juoksen portaat alas toinen kannoillani. "Mä olen onnellinen" se toinen huutaa ja mä nauran. "Mäkin" vastaan ja nauran lisää. Tyttö hyppää syliini ja mä pyörin ympäri ympäri ympäri ja nauran lisää. Elämä maistuu onnelta ja kaikki on hyvin. Kaikki on todellista ja mulla on elävä olo. Katson taivasta ja vannon että tästä vuodesta tulee mun tähänastisen elämäni paras.


maanantai 10. maaliskuuta 2014

What if I was nothing

Ikuinen kakkonen. Mä olen ikuinen kakkonen, varavaihtoehto, väliaikaisratkaisu. Mä jään ihmisille kakkoseksi, enkä edes tiedä miksi. Mä en halua. Mä en tiedä mikä mussa on vikana, mitä mä en ole tarpeeksi. En ole riittävän mukava, kaunis, aikuinen, vastuullinen, viihdyttävä, hauska. En riittävän jotakin, en kai mä muuten jäisi aina taka-alalle. Mä olen aina ollut varavaihtoehto, ja parhaassakin tapauksessa vain väliaikainen ratkaisu jota on helppo pitää hetki ja sitten hylätä. Mä en vaadi paljoa, mukaudun ja  Pelkään torjutuksi tulemista enkä uskalla sanoa tunteitani ääneen, koska en halua kuulla totuutta, sitä että mä olen taas jäänyt toiseksi, varalle, väliaikaiseksi. Taas.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

elä hypi naura

Elä, elä, elä. Vedä keuhkot täyteen ilmaa joka on tunteista sakeaa, naura naurua joka on onnesta raikuvaa. Älä pysähdy, pysy liikkeellä, elä. Itke kun itkettää, mutta jatka sitten matkaa. Pysähtyminen on luovuttamista, et näe enää mitään uutta, juutut siihen. Jatka, ota ensin askel, sitten toinen, liiku aluksi hitaasti mutta varmasti ja lisää sitten vauhtia, kunnes se huimaa päätä ja huimaa ja huimaa ja huimaa, ja sotkee hiukset villeiksi takuiksi. Villeiksi kuin elämä itse, villeiksi kuin sinä, naura hulluna niin että mahaan sattuu ja tee hulluja asioita, niin kuin kävele sillan kaiteella keskellä kesäyötä tai ruuvaa liikennemerkkejä irti vain koska tuntuu siltä, kerää muistoja ja purkita ne, niin kuin joskus purkitit kauniit simpukankuoret rannoilta. Nauti elämästä, nauti nauti niin kauan kuin voit koska ikinä et tiedä milloin on loppu, onko se tänään, onko se huomenna, joskus se tulee eikä sitä voi päättää. Itke ilosta ja itke surusta, anna kyynelten kertoa tarinansa ja kerro sitten omasi, laula äänesi pois ja kurkkusi kipeäksi ja tanssi jalat jumiin. Puhu yö tuntemattomalle ja kävele avojaloin asvaltilla, nurmikolla, metsäpolulla, anna kivien sattua jalkoihin ja hypi hassusti, naura kivusta huolimatta. Sano että rakastat, kerro että välität, kehu, hymyile, pelasta elämä ystävällisyydellä. Elä, koska sitä varten sä täällä olet.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

seitsemänsataakolmekymmentä



Maailman kaunein ihminen, mun siskoni. Sisko joka kasvatti siivet selkäänsä tasan kaksi vuotta sitten. Sisko joka ei siltikään kadonnut mihinkään mun viereltä ja jonka mä vielä joskus toivon tapaavani, jossain. Vaalea, enkelimäinen. Kaunis sisältä ja ulkoa, lämmin ja pehmeä, kiltti ja naurava. Mun oma henkilökohtainen aurinkoni, jota ilman mä olen kulkenut pimeydessä viimeiset kaksi vuotta. 730 pitkää, pimeää päivää, epätoivon hetkiä ja ahdistusta. Mutta myös 730 päivää aikaa koota itsensä pala palalta, särkyneestä hieman ehjemmäksi, aikaa nauraa ja nauttia elämästä.

Kaksi vuotta mä olen nyt ollut täällä ilman siskoa, ja ne vuodet on tuntuneet ikuisuudelta. Nyt siitä on päivälleen kaksi vuottta. Elämä on jo helpompaa, kaksi vuotta sitten mä en olisi enää koskaan kuvitellutkaan voivani elää näin normaalia arkea. Uskomattomia asioita tapahtuu, uskomattomia ihmisiä sattuu kohdalle, ne on pitäneet mut hengissä, uskomattomat. Koskaan mun elämä ei kuitenkaan tule olemaan samanlaista kuin se oli siskon kanssa.

Maailman kaunein ihminen, paras isosisko, uskomattomin Enkeli, mun ikioma rakas siskoni.

Ethän koskaan jätä mua?


tiistai 14. tammikuuta 2014

It scares you being alone



 Se tulee ja vetää pinnan alle. Mä tunnen kun paine kasvaa, on vaikea hengittää ja nähdä. Se pimentää. Tietää milloin tulla, aina silloin kun mä olen yksin. Mulla ei ole mitään mihin tarttua, ei ketään. Ei mitään sellaista joka pitäisi mut pinnalla ja kertoisi mulle että mä olen elossa, mä olen tässä, enkä uppoa pimeyteen. Ei mitään sellaista joka pitäisi mut siinä hetkessä. Epätodellinen olo. Se vain vetää takaumia mun mielen syövereistä, hukuttaa mut niihin, ei anna taukoa. Siinä mä olen, odotan pimeyttä. Uni tai ahdistus, ei molempia yhtä aikaa, enkä mä tiedä kumpi tulee. Epätietoisuus on pahinta. Ja muistaa se mitä on menettänyt.




lauantai 11. tammikuuta 2014

I can feel you / I'm falling, falling faster




 Mä putoan. Olen pudonnut viimeiset 21 kuukautta, enemmän tai vähemmän. En saa otetta mistään, ihmiset, asiat ja tapahtumat luisuu ohi nopeammin kuin ehdin huomata, mutta ei tarpeeksi nopeasti siihen etten ehtisi nähdä mitä menetän.

"Hidasta, hidasta", sanon hiljaa että ehtisin tarttua johonkin. Saisin jonkin todisteen siitä että mä olen elossa. Jokin edes, joku pieni asia.

Joku tarttuu muhun, saa mut kiinni ilmasta, pelastaa. Hetken saan elää normaalia elämää, hetken saan olla onnellinen ja nauraa sydämeni pohjasta. Mutta pian huomaan taas luisuvani kauemmas, ja putoavani taas.

"Nopeammin, vauhtia!" huudan tuskastuneena. Jos mun on pakko pudota, niin olisi edes nopeasti ohi. Hurja syöksy maahan, hetken ottaisi mahasta niin että nauraisin, ennen kuin hajoaisin lopullisesti.

Huomaan vain saavani ystäviä siihen, seuraksi. Tahtoisin itkeä niiden puolesta, älkää tulko, menkää kauemmas, ottakaa nyt joku ne kiinni ettei niiden tarvitsisi pudota. Mutta siinä ne on, käsi kädessä mun kanssa, sanomassa että jos me pudotaan niin pudotaan edes yhdessä. Ja mun tekisi mieli vain sysiä ne elämään elämäänsä niin kuin niiden kuuluu, onnellisina.

Saatat saada mut kiinni, mutta pystytkö pitämään mut siinä? Kestätkö mun painon, kaiken sen mitä mun mukana tulee, heikkoudet ja virheet, huonot tavat ja ärsyttävät piirteet. Kestätkö sä mut?


torstai 9. tammikuuta 2014

Take my past and take my sins / Like an empty sail takes the wind / And heal

 

Ja vaikka mä niin vannoin että mä en pelkäisi tätä, huomaan silti pelkääväni. Hetkittäin niin paljon että se sattuu, ahdistaa ja puristaa painavana rintaa. Mä en koskaan uskonut että mua ahdistaisi näin paljon jokin mitä mä olen toivonut ja etsinyt koko ikäni.

Sä välität musta ja sen näkee jo viesteistäkin. Sanot kauniita asioita jotka saa mut melkein itkemään ja vaikutat juuri siltä että voisit hyväksyä mut sellaisena kuin mä olen, kaikkine vikoineni ja heikkouksineni, huonoine tapoineni ja lapsellisine pelkoineni.

Mäkin välitän susta, ihan hirvittävästi. Sun sanat saa mut hymyilemään onnellisen ihmisen hymyä uskomaan siihen mitä sä sanot, uskomaan siihen että ehkä huomenna kaikki on jo niin paljon paremmin.

Mutta samaan aikaan mietin kuinka paljon helpompi oli hyväksyä sellainen välittäminen, joka ei ollut helppoa. Joka satutti mua itseänikin. Koska tämä on niin hyvää, niin täydellistä, että välillä mietin onko se edes todellista. Mä tahtoisin sitä niin kovasti.

Yleensä se olen mä jota satutetaan, ja tämä on ensimmäinen kerta kun mua pelottaa että mä tulen satuttamaan jotakuta. Se on pelottavaa, koska mä olen ehkä aina välittänyt muista ihmisistä enemmän kuin itsestäni.

Sä saisit parempaa kuin tämä rikkinäinen ja pelokas tyttö tässä.




These tired wings are falling / I need you to catch me

 

Heitä mulle jotain mihin tarttua, koska pimeä saa taas otetta musta. Mun oma mieli ajaa mut sen kuilun reunalle joka on täynnä pelkkää mustaa. Siellä on kylmä ja pelottaa, mä en ole koskaan ollut rohkea. Mä tarvitsen muita jaksaakseni, ja samalla mä pelkään olevani niin iso taakka, pelkään tartuttavani sen pimeän ihmisiin jotka tulee lähelle, ihmiisin joita mä rakastan. Mä en tahdo satuttaa, en sua, en ketään, en koskaan. Mä tiedän mitä oikea kipu on enkä mä tahdo sitä kellekään muulle.

Vanhat arvet aukeaa jälleen, ja mulla on niin kova ikävä että se sattuu. Fyysisesti. Jokainen kosketus joka Enkeliltä jäi antamatta mulle, tuntuu fyysisenä kipuna. Välillä mä tunnen Enkelin siinä, ihan lähellä, ja seuraavassa hetkessä se on jo kaukana poissa, jättäen mut katsomaan tyhjin silmin perään.