Heitä mulle jotain mihin tarttua, koska pimeä saa taas otetta musta. Mun oma mieli ajaa mut sen kuilun reunalle joka on täynnä pelkkää mustaa. Siellä on kylmä ja pelottaa, mä en ole koskaan ollut rohkea. Mä tarvitsen muita jaksaakseni, ja samalla mä pelkään olevani niin iso taakka, pelkään tartuttavani sen pimeän ihmisiin jotka tulee lähelle, ihmiisin joita mä rakastan. Mä en tahdo satuttaa, en sua, en ketään, en koskaan. Mä tiedän mitä oikea kipu on enkä mä tahdo sitä kellekään muulle.
Vanhat arvet aukeaa jälleen, ja mulla on niin kova ikävä että se sattuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti