torstai 14. marraskuuta 2019

kolmastoista

on taas se päivä
yksi niistä kaikista
kaikkein tavallisin keskiviikko
melko kevytkin vielä

ja sitten minä ymmärrän

ettei olekaan se kaikkein tavallisin
vaan juuri kolmastoista päivä
ja sen ymmärryksen myötä
kaikki keveys kaikkoaa


kolmastoista
se päivä jonka joka ikinen vuosi
täytän kaikella muulla ettei vain tarvitsisi
pysähtyä, ajatella, jäädä yksin

kolmastoista
se päivä kun yhä muistan kaikista kauneimmat
pienimmät ja hölmöimmät asiat
kaikki ne eniten rakastamani

kolmastoista
se päivä kun kaipaan yhä kaikkein kipeiten
kun muistan taas miltä naurusi kuulostaa
ja taas toivon että voisin soittaa onnitellakseni


ja tänään

olisin laittanut kuvan pilatuista pipareista
tiedän että olisit nauranut

olisin soittanut
ja laulanut

paljon onnea vaan
paljon onnea rakas



ja vaikka en voi
toivon että siellä jossain
sinä kuulet ja tiedät

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

anteeksi

etten ihan joka päivä
osaa olla se paras versio itsestäni
se minä joka niin haluaisin olla
väsyttää tai päätä särkee tai en kerta kaikkiaan
vain jaksaisi enää yhtäkään asiaa enempää

anteeksi

että joskus sanon kurjasti
tai sitten en sano yhtään mitään
enkä vastaa puheluihin päiväkausiin
tai puhuessa olen muualla
että pahoitan mieleni hölmöistä asioista

anteeksi

niin menneistä kuin tulevistakin
joskus kaikki energiani valuu vähiin
ja minusta tulee tämä, väsymyksestä raskas
en tahdo että näette tämän nurjan minän
sen jonka tahtoisin hävittää

kuitenkin kaikista eniten kiitos

että silti jaksatte
että annatte anteeksi
että pysytte siinä
koska kyllä minä teitä kaikkia rakastan
vaikka en aina osaa olla

kiitos että olette

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

kesä

voi

olisitpa jo ja tulisit



syvänvihreät metsät
joiden hiljaisuuteen voi hukkua
ja hukata kaikki huolensa

kosken kuohu
se pehmeä päättymätön kuiske
joka kutsuu kotiin

joutsenet taivaalla talon yllä
laulavat kuten aina saapuessaan
laskeutuvat rantaan

lupiinit teiden varsilla
kesäöiden viileä asvaltti
vasten paljaita jalkoja

usva joka pyyhkii kasvoja
kuin vanha ystävä

ja tien päällä taitetut kilometrit
pitkin yötöntä yötä



voi

olisitpa jo ja tulisit

sillä sinä teet minusta aina aavistuksen eheämmän

lauantai 16. maaliskuuta 2019

miten toivoisinkaan
että olisit yhä siinä ja katsoisit
kuinka minä elän elämääni
tätä yhtä ainoaa

olisit läsnä
nauraisit

sillä sitä minä kaipaan
kaikista eniten
sinun nauruasi

ja sitä loputonta ymmärrystä
joka kietoi aina lämpimän pehmeytensä
loputtomaan syliin

ja kertoi että kaikki on aivan hyvin
etkä sinä ole huono tai rikki
ettei virheitä kannata pelätä

että siinä sinä aina olet ja tulet olemaan

vaikka et enää vuosiin ole ollutkaan

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

joskus kaikki on niin naurettavan hyvin
ja onnellista
että pelottaa

pelottaa niin mutta sillä sellaisella hyvällä tavalla
kun vatsaa kutittaa niin
että naurattaa

hysteerinaurua
ja epäuskoista

mutta tässä sitä ollaan



vaikea uskoa että elän tätä elämää
jossa koti tuntuu kodilta ja näiden seinien sisällä on hyvä olla
jossa ihmiset ympärillä saavat olosta lämpimän ja kevyen
jossa on asioita joita odottaa ja tulevaisuus johon katsoa

jossa aamut eivät tunnu enää raskailta
eivätkä yöt pelota niin kuin ennen


jos voisin sanoa jotain
vuosien takaiselle itselleni
sille ahdistuneelle, häkkiin suljetulle
suuntaansa hakevalle

sanoisin

kulta pieni
kaikki tulee olemaan vielä valtavan hyvin.

tiistai 29. tammikuuta 2019

kun on niitä ihmisiä
joiden kanssa kaikki on helppoa
eikä mitään tarvitse miettiä
vähiten itseään

niitä ihmisiä
joiden kanssa on yhteiset muistot
ja takana elettyä elämää
pieni ikuisuus

niitä ihmisiä
joista huokuva lämpö sulattaa
ja parantaa silloinkin kun
sieluun hiipii hyy



niitä ihmisiä

joiden toivoo pysyvän

elon jokaisena päivänä

aina siihen viimeiseen

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

vaikeaa käsittää
että vuosia vuosia ollaan tunnettu

se astui mun elämääni ja olemassaoloni hirveimpään hetkeen
käveli vastaan (kirjaimellisesti)
ja tartuin siihen

se oli yksi niistä hyvin harvoista asioista
jotka pitivät mut kiinni
elämäni syrjässä

ollaan aina tyydytty tuntemaan toisemme siinä hetkessä
menneisyys, juuret, suuret traumat
ei niillä ole ollut väliä

koskaan ei tarvitse arvuutella mitähän se miettii
se on niin suora, rehellinen
mutta silti hellä

lämminkin

ollaan kasvatettu toisiamme eri suuntiin
se minusta realistia, minä siitä haaveilijaa
toistemme peilikuvat

ja silti paljon yhteistä


ja jollain lailla
joskus mietin
mitä olisinkaan ilman sitä

(en ainakaan se
joka olen tänään)


kiitos sille voimalle
joka johti meidät yhteen
tampereen kaduilla

perjantai 11. tammikuuta 2019

niitä sellaisia
arjen suuria draaman kaaria

kun herää siihen tuttuun tukehduttavaan oloon
musta möykky vatsassa painaa kerrostalon verran
ja tekisi mieli vain jäädä ja unohtua
vielä kerran painaa torkkua

sitten kuitenkin avaa silmät ja nousee
omille jaloilleen jotka kantaneet on jo pitkään
tekee niitä tavallisia asioita
jotka kuljettavat päivästä toiseen

keittää kahvin
pilkkoo hedelmät
täyttää ristikkoa
soittaa kauniita kappaleita
tanssii vähän

jossain vaiheessa se musta möykky säröilee
hajoilee ja repeilee ja haihtuu ja hälvenee
ja olo kevenee

sitten on taas kaikki kaunista ja hyvää
ja hetkessä kevyt ihmisen olla




ja hyvä on huomata
miten on vuosien varrella oppinut siihen
ettei vain jää.