keskiviikko 14. marraskuuta 2018

minun kotikatuni

niin

kerrankin jossain muualla kuin siellä,
missä on vain peltoja ja lakeuksia ja
ihmisetkin ovat susia toisilleen

murroskohtia, taitteita, risteyksiä
kaikki tässä hetkessä päällekkäin ja
lopulta kuitenkin helposti hyvin



silti tänään minussa kalvava kaipuu
se sellainen sydämeni syvyyksissä
yksinäisyyttään kolkkona huutava

ikävä ikävä


taas on se päivä kun
sinun kuuluisi olla täällä

etkä sinä

ole


(kuudes syntymäpäiväsi
ilman sinua)

lauantai 10. marraskuuta 2018

suorinta reittiä vuosiin kolmetoista neljätoista viisitoista

kuin olisi tehnyt paluun nuorempiin vuosiinsa

niitä iltoja kun ei tiedä koska ja kuinka ne päättyvät, mihin päätyy ja kenen kanssa, sitä levotonta villiä riemua ja odotusta kun ei oikeastaan edes ollut mitä odottaa, kaikki ovet olivat auki ja ihmiset avoimia, polut mahdollisia ja ratkaisut kaikkeen aina käsissä ja olemassa

se kaikkivoipa olotila, kuin oltaisiin maailman huipulla

ihmiset joiden kanssa jakaa se kaikki

vuosien parhaat puolet

silloin ja nyt




(mutta nyt tavallaan vielä parempana sillä
minun taakkani on kevyempi kuin koskaan,
ja pimeys täyttynyt valolla
tässä hetkessä)

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

palavin silmin he unelmoivat

niin ylpeä minä heistä olen

heistä jotka rohkeasti röyhkeästi
uskaltavat
ojentautua unelmiaan kohti
kasvaa niiden suuntaisesti
ja kurottaa

korkealle








minä toivon ettei
teidän koskaan
tarvitse
pudota
<3

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

huomaamatta

miten se ikinä tapahtuukaan
salaisuuksien siivin ja höyhenenkevyesti hiipien
jossain vaiheessa vain

kaikki onkin yhtäkkiä hyvin
enkä minä enää olekaan
yksin ja eksyksissä



minne katsonkin
en enää näe pedonsilmiä ja ilkeitä irveitä
en enää pelkää muita
ihmisiä

kaikki on
hyvin

ja
rauhallista

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

kyyneleitä

Minä toivon että

joku joskus kykenee kantamaan minun kyyneleeni

Ne joita vuodatan
kun luen kipeänkauniita kirjoja
ja niiden sydäntäsärkeviä loppuja,

ne jotka poskilleni valuvat
kun kuuntelen niitä suurimpia kappaleita
jotka herättävät suurimmat tunteet,

ne jotka kutsumatta saapuvat
mitä hölmöimpinä hetkinä kuten keväisin
ensimmäisten joutsenten saapuessa.

Niitä kaikista surkeimpia
kipeimpiä ja tuskaisimpia
ei tarvitse osata kantaa käsissään,

silloin riittää
kun kietoo minut sylinsä turvaan ja antaa itkun tulla,

riittää
kun ei sulje minua pois ja pelkää.

Mutta ne pehmeät kyyneleet
ne voi pyyhkäistä pois ja hymyillä

sillä ne eivät satu.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

murheen jak(s)amisesta

kukaan

ei ole minua hiljaisuuteen kasvattanut, opettanut ettei pahasta saa puhua ja kaikki on kannettava itse

ihan itse olen sen viitan harteilleni laskostanut, joutunut kantamaan sen painoa

sillä kun

kasvaa perheessä joka revitään rikki kesken kaikkien elämän, jossa jokaiseen sattuu enemmän tai vähemmän mutta kaikkiin kuitenkin

sitä oppii piilottamaan omat särkynsä, ettei tahallaan tai tahtomattaan toisten taakkaa lisäisi, tekisi yhtään raskaammaksi, kun se nytkin jo painaa niin

vaikka minä niin toivoisin että
omat rakkaani osaisivat avata suunsa ja kertoa kun jokin ei ole hyvin

voinko pyytää muilta sellaista johon en itse kykene?