ja siksi minä kesää rakastan

Sinä eräänä kesänä,
kun ei ollut mitään mitä tehdä eikä juuri ihmisiä joiden kanssa olla ja silti.

Sinä eräänä kesänä,
minä yöt kävelin pitkin loputtomia asvalttiteitä avojaloin, yritin sulautua kesään ja imeä sitä itseeni, sitä auringonnousujen tunnelmaa ja kevyenkosteaa sumua, joutsenten ääniä ja kosken kuohuja. Minä sieluni kirjoitin paperille lukemattomiksi sanoiksi, järjestelin rikkinäisiä palasia kohdalleen ja paikkasin säröjä jotka olivat mieleeni lohjenneet. Minä kasvosi maalasin tauluksi jokaisessa muodossa jossa olin sinut tuntenut, sinuna, lintuna, tuulena, sateena, ja niitä monia kasvoja katsellessani ymmärsin etten koskaan olisi yksin.

Sinä eräänä kesänä
minä itseni kokosin,
niin ehjäksi kuin kesässä voi koota,

ja olin valmis jatkamaan matkaa.

pelko

Punaviinitahroja valkoisella puulattialla naurua ja hiljaisuus kaikki on hyvin. Auringonnousu auton ikkunasta joesta nouseva sumu joutsenet pelloilla valkoisina täplinä kuin kertoakseen kaikki on hyvin. Se kupliva onnellisuus ja pulppuava puhe kun ei tahtoisi nukkumaan ja kaikki tuntuu kevyeltä kaikki on hyvin ja silti

hetkittäin minussa särö

siinä särössä asuu pelko.

pelkään tulevaisuutta sitä mitä se minulle tarjoaa jos en kelpaakaan kellekään ja lopulta kaikki lähtevät että hänkin jättää minut ettei minusta koskaan tulekaan mitään jään vain tänne ja minusta tulee juuri se jota pelkään eniten haamu itsestäni se joka juuttuu tänne katsoo ikkunasta kun muut elävät elämäänsä ja itkee omansa perään unelmat lattianrakoon piilotettuina unohdettuina tapettuina