maanantai 13. marraskuuta 2017

kolmekymmentäyksi

Miten pienimmistä asioista herääkään se suurin kaipaus, ja hölmöimmistä muistoista se kaikista kipein. Miten joinakin päivinä kaikki tuntuu helpolta eikä mikään paina liikaa, mutta toisina tuntuu kuin hukkuisi omien ajatustensa pohjattomaan mereen.

Miten joskus toivoisikaan, että kerran vielä saisi koskettaa, halata ja kertoa kuinka rakastaa. Että edes yhden kerran saisi vielä kasvotusten toivoa hyvää syntymäpäivää, puhaltaa kynttilät sammuksiin ja kuulla naurun jota ei ole kuullut vuosiin.

Että yhden hetken vielä saisi, muulloinkin kuin unissa öisin joiden aamuina kaipaus kasvaa vuoriksi.