minun kotikatuni

niin

kerrankin jossain muualla kuin siellä,
missä on vain peltoja ja lakeuksia ja
ihmisetkin ovat susia toisilleen

murroskohtia, taitteita, risteyksiä
kaikki tässä hetkessä päällekkäin ja
lopulta kuitenkin helposti hyvin



silti tänään minussa kalvava kaipuu
se sellainen sydämeni syvyyksissä
yksinäisyyttään kolkkona huutava

ikävä ikävä


taas on se päivä kun
sinun kuuluisi olla täällä

etkä sinä

ole

(kuudes syntymäpäiväsi

ilman sinua)

suorinta reittiä vuosiin kolmetoista neljätoista viisitoista

kuin olisi tehnyt paluun nuorempiin vuosiinsa

niitä iltoja kun ei tiedä koska ja kuinka ne päättyvät, mihin päätyy ja kenen kanssa, sitä levotonta villiä riemua ja odotusta kun ei oikeastaan edes ollut mitä odottaa, kaikki ovet olivat auki ja ihmiset avoimia, polut mahdollisia ja ratkaisut kaikkeen aina käsissä ja olemassa

se kaikkivoipa olotila, kuin oltaisiin maailman huipulla

ihmiset joiden kanssa jakaa se kaikki

vuosien parhaat puolet

silloin ja nyt

(mutta nyt tavallaan vielä parempana sillä

minun taakkani on kevyempi kuin koskaan,

ja pimeys täyttynyt valolla

tässä hetkessä)