On herkkä ja levoton olo, sellainen kuin olisi sielua myöten hieman varpaisillaan, koko lailla auki, koko olemus hellänä, hengästyttää. Ilma tuntuu kosteana vasten ihoa, musiikki koskettaa syvältä ja naurukin kumpuaa jostakin jalkapohjista saakka. Levoton, kuin ei tietäisi miten olla tai mitä tehdä, haluaisi tehdä kaikkea mutta ei osaisi kuitenkaan päättää mitä, oma paikka ja sellainen hyvä levollinen kohta olla on hetkessä hieman hukassa.
Eikä se ole ikävä olotila, vaan yhtä lailla osa minua, siellä se on ja on aina ollutkin, tulee aina olemaan. Yksin ollessani olen herkästi tällainen, varpasillani, auki, herkkä. Sellaisina hetkinä maalaan, kirjoitan, puran olemistani tekemiseen ja piirrän hetkille tavalla tai toisella rajat ja raamit. Levottomuus asuu minussa, se on piiloutunut jonnekin sormenpäihin taikka niskavillojen pehmeään peittoon, mutta siellä se on yhtä kaikki. Aiemmin en ole vain osannut sille nimeä antaa, mutta nyt osaan, näen sen ja tunnistan.
Sillä kontrasti on kovin suuri siihen syvään rauhaan ja niihin vahvoihin juuriin jotka olen onnistunut tiettyihin hetkiin kasvattamaan, siihen levollisuuteen ja tyyneen olotilaan jossa olen elämääni pian puolitoista vuotta elänyt. Siihen, jossa paikkaa ei tarvitse hakea vaan se on olemassa aina kosketuksen päässä, sydän ei hakkaa levottomana omaa mielivaltaista rytmiään vaan tarttuu toisen rauhalliseen sykkeeseen ja siihen sopeutuu. Veri ei kuohu tai kohise vaan hiljaa virtaa niin kuin hetketkin, aika venyy verkkaiseen ja kaikella on paikkansa ja tarkoitus, minullakin. Kehyksiä ei tarvitse hakea ja sovitella vaan ne löytävät kohdalleen kuin itsestään.
Olen aina pitänyt itseäni rauhallisena ja tasaisena, mutta kontrastit tuovat esiin uutta, antavat nimen sellaisillekin asioille jotka aiemmin ovat hahmottomina taustalla häilyneet. Levottomuus on hyvä sana kuvaamaan sitä puolta minussa jonka nämä tällaiset hetket saavat pintaa, sitä joka kulkee pitkin kotikontujaan öiseen aikaan musiikit korvissa keräämässä sylinsä täyteen kukkia, maalaa piirtää ja kirjoittaa, ajaa autoa, tekee asioita joiden on huomannut tuovan rauhaa.
Osin on itkettävän onnellista huomata ja ymmärtää, että syy tämän tunteen vierauteen on siinä, että olen löytänyt rauhani jostain ihan muualta. Yhä edelleen minulla on olemassa omat keinoni ja niistä pidän kiinni hamaan loppuun saakka, mutta niitä käytän silloin kun itse haluan, en enää pakon alla hetkinä joista en muuten löydä rauhaa. Sillä minun rauhani ja oma paikkani onkin ollut hänen sylinsä kätköissä kaiken aikaa, eikä minun enää tarvitse hakea ja etsiä.
"Sinä olet minulle tyyni kohta elämän pyörteessä. --
-- (Tämä voisi olla rakkauden määritelmä.)"
Eeva Kilpi, Sininen muistikirja
