Onnellinen kesäolo, kevyt lempeä ja lämmin, kutkuttaa jostain rintarangan takaa ja hengästyttää riemusta, kaikki tuntuu helpolta hyvältä ja onnelliselta. Pehmeältä ja lempeältä, sellaiselta kuin olla pitää. Valo ei enää pistele piikkejä verkkokalvoille ja ihoon vaan varovasti silittää, sälekaihtimien väleistä hiljaa siilautuu huoneisiin ja piirtää seinille lämpimiä läikkiä, tekee kodista pehmeän pesän ja täyttää mielenkin vaaleankeltaisellaan. Kevyt on olla siinä, maata vierekkäin lakanalla pihamaalla tai kodin seinien sisällä pedatun sängyn päällä, olla vain ja antaa hetkien kiireettä valua. Hengittää vasten toisen poskea ja laskea tolkuttoman pitkiä ja tuuheita ripsiä yksi kerrallaan, nauraa tyhjänpäiväiselle ja olla niin liki kuin vasten vain pääsee.
tämä hillitön, hallitsematon onni se vain jatkuu ja jatkuu, välillä sen aallot lyövät sydäntä vasten niin lujaa että pakahduttaa ja hetken on haukottava henkeä, muistettava että kaikki tämä on totta ja tapahtuu
