Muistan pienenä juoksuttaneeni käsiäni rannan kivikossa etsimässä sileitä kiviä leipäkiviksi. Yritin ja yritin, lukemattomia kertoja mutten koskaan saanut muutamaa leipää enempää. Muut rikkoivat ennätyksensä, kerta kerralta. Mun kiveni vajosivat saman tien, isosti molskahtaen ja vauhdilla. Hajottivat veden tasaisen pinnan epämääräisiksi roiskeiksi. En tiedä oliko vika mussa vai kivissä, mutta ne upposivat aina. Niin kuin kaikki muukin. Niin kuin minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti