Miten kamalalta se tuntuu kun ihmiset romahtavat silmien edessä, putoavat palasiksi lattiaan kun koko elämä menee yhdessä sydämenlyönnissä tyhjän päälle. Kaikki on taas yhtä suurta sotkua ja niin kuolema näytti jälleen kuinka se voi pilata kaiken. Miten elämä loppuukin niin nopeasti ja lämmin sydän kylmenee viimeisen lyöntinsä jälkeen. Yhtäkkiä muistan taas kaiken vanhan tuskan enkä osaa sanoa mitään järkevää, kuin jokin olisi vienyt äänen joka ennen puhui viisaita. Toinen halaa ja puristaa paitaani nyrkkeihinsä ja alkaa itkeä, toinen joka on aina niin onnellinen ja hyväntuulinen, yhtäkkiä sirpaleina sylissäni, eikä minusta ole kokoamaan sitä palapeliä (olen itsekin vielä kesken).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti