"Välillä muhun sattuu niin että on pakko huutaa. Kaikki on ihan rikki, minä ja maailma."
Muistan kaikki sävyt, jokaisen harmaan joka mun mieleni läpi valui kun olin rikki ja säröillä. Sen kuinka harmaa pikku hiljaa muuttui mustaksi ja yhä mustemmaksi ja imi kaiken valon kunnes en enää aamuisin tiennyt olenko edelleen unessa sillä kaikki tuntui painajaiselta. Minä kun olen aina pelännyt pimeää ja silloin kaikki valo oli kadoksissa.
Kaikki oli mustaa, sitä oli pään sisällä ja ikkunan takana ja sitä tihkui kodin seinistä.
Muistan valkoisen joka mun ylleni satoi. Sen valkoisen joka teki mustasta taas harmaata ja sitten hiukan vähemmän harmaata. Joku huusi pimeään mun nimeäni ja valkoista pisaroi alas enemmän ja enemmän, minä löysin itseni ja nousin jaloilleni. En muista tapahtumia en ihmisiä en epätoivoa ja ikävää. Muistan värit ja sen kun ensimmäisen kerran taivas näytti siniseltä valkoisia pilviä vasten ja ajattelin että kyllä minä vielä selviän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti