Viikko sitten minä sovittelin mekkoja ja nostin henkarista sen mustan jossa on ruusuja rinnalla ja jota olen pitänyt yhden ainoan kerran. Se mekko muistuttaa minua kaikesta mitä olen halunnut unohtaa se muistuttaa kivusta kyynelistä surusta menetyksestä ja kaikesta mitä piti haudata. Se mekko jonka katsominenkin teki kipeää pitkän aikaa jonka hukutin vaatekomeron pimeimpään nurkkaan jota en ole halunnut edes ajatella.
Vedin sen mekon päälleni katsoin itseäni pitkään peilistä ja elin uudelleen sitä päivää kun kaikki pukeutuivat mustiin ja jokainen itki niin, kun laskimme ruusuja arkulle ja luimme kauniita runoja. Katsoin itseäni peilistä kunnes nostin mekon takaisin henkariin ja hukutin sen takaisin pimeään nurkkaan kuiskaten hiljaa itselleni että se saisi odottaa seuraavia hautajaisia, niitä joiden kuvittelin odottavan jossakin vuosien vuosien päässä.
Kunnes kuulin että vuodet muuttuivatkin viikoiksi ja taas yksi lähti liian aikaisin.
Kaunis teksti. Kuten aina.
VastaaPoistaEn tiedä, osanottojen sanominen tuntuisi oudolta. Joten toivotan ja lähetän vain voimia ja jaksamista.
kiitos <3
Poista