Niitä harvoja minä rakastan

Minun koko elämäni on ollut loittonevia selkiä ja hyvästejä joita ei koskaan ehditty sanoa tai jotka juuttuivat kurkkuun kunnes oli liian myöhäistä, unettomia öitä ja tuskaisia aamuja, unia joista herään itkien tai ahdistuneena pidellen itse itseäni väkisin koossa. Kaipausta ja vajavaisuutta sillä harvoin ja harvoille mä olen ollut tarpeeksi.


Ne harvat ovat pysyneet läpi pimeimpien öiden ja kauniimpien auringonnousujen käsi mun kädessä eivätkä ole koskaan luovuttaneet vaan nostaneet mut jaloilleni yhä uudelleen ja uudelleen, ovat siinä edelleen ja tiedän että

mun ei koskaan tarvitse katsoa niiden lähteviä selkiä kyyneleet silmissä, nähdä niitä unissa joissa en koskaan saa sanottua ääneen että yhä rakastan tai unissa joissa sanon hyvästit uudelleen ja uudelleen, laskea katon oksanreikiä nousevan auringon valossa valveilla ajatusteni kanssa tai niiden vieressä miettien heräänkö aamulla yksin

ja niiden harvojen sylissä sydämessä ja kodissa mulla on lupa itkeä nauraa olla hiljaa, lupa olla heikko ja lupa olla vahva, lupa olla minä

ja aina vastassa on avoin syli ja avoimet ovet.

<3