Me kävellään lujaa ja pitkiä askelia, sillä on kiire ja mulla on kiire mutta silti kysyn kysymyksiä edellisten perään ja varmistelen tätä hetkeä tätä elämää oletko sä nyt varma. Se nauraa ja halaa mä oon varma koska sä oot ainoo millä on just nyt väliä mua ei kiinnosta mikään muu kun sä olet siinä. Kukaan ei ole koskaan sanonut mulle niin mä nieleskelen kyyneliä ja hukutan ne pitkään halaukseen sen käsi mun hiuksissa ja huulet otsalla kiitos minä sanon enkä muuta osaa. Tartun sen käteen kun se ohjaa mua pitkin humalaisten polkuja, niitä pitkiä ja kiemuraisia mutta mä tiedän että sen vierellä mä en eksy. Hetken kaikki on hyvin ja mun ei tarvitse hengittää yksin mutta aamulla kaikki on kadonnut kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan mutta mua ei silti harmita koska yhden illan mä olin kaikkea mitä olen koskaan halunnut olla ehjä elossa turvassa onnellinen en yksin.
kaunista
VastaaPoista