tiistai 13. syyskuuta 2016

olet mulle se

Muistan kun menin sen luo ensimmäistä kertaa ikuisuuteen, ja miten hullulta tuntui kun se tuli halaamaan ja itki, sillä eihän mussa ollut mitään mitä olisi kannattanut kaivata. Olin ollut huono ystävä ja ihminen, unohtanut ja olettanut liikaa, ollut välinpitämätön ja kylmä. Enkä mä koskaan ollut meistä se vahvempi, olin aina tukeutunut siihen ja luottanut että se ottaa kiinni jos kaikki joskus pettää. Sillä siihenkin asti se oli aina ottanut.

Siinä hetkessä mä tajusin tehneeni maailman suurimman virheen pitäessäni sitä ihmistä itsestäänselvyytenä ja loukatessani sitä niin,

tajusin että se oli luottanut muhun kaiken tämän aikaa ja valanut muhun sitä rohkeutta joka kantaa mua yhä eteenpäin, rohkeutta siitä että jos on yksikin joka muhun uskoo sillä tavalla kuin se, mä pärjään ja selviän kyllä. Kun mulla on joku jonka vuoksi nousta aamuisin ja jonka vuoksi pitää itseni koossa.

Se on aina ollut se ihminen joka on saanut mut tuntemaan että mä olen jonkin arvoinen

että mussa on jotakin sellaista jonka vuoksi mua kannattaa rakastaa.

Ja silloinkin kun mussa ei oikeastaan sellaista olisi, se jaksaa etsiä.










Se ihminen jota ajatellessani käperryn kokoon
iltaisin ikävästä väsyneenä
täällä kovin kaukana.

2 kommenttia:

  1. Löydän näihin teksteihin paljon samaistumisen tunteita ja täytyy sanoo että nää on antanu voimia tiettyihin elämätilanteisiin. Ethän lopeta kirjoittamasta ikinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos, isoin kehu mitä voi saada <3 luvata en voi mutta eiköhän tää kirjoittaminen tapana pysy.

      Poista