Mutta kun istuu yksin tyhjässä talossa sitä muistaa yhtäkkiä jälleen miten ikävä onkaan niitä jotka ovat jo menneet ja niitä jotka ovat yhä täällä, mutta eivät osaa olla läsnä. Muistaa miltä kaikkien vanhojen haavojen kipu tuntuu sillä on kuin hiljaisuus repisi ne kaikki jälleen auki. Yksin sitä muistaa yhtäkkiä miten kovasti pelkääkään jäävänsä yksin.
Kun muurit murtuvat ja padot pettävät, kaikki vuotaa läpi eikä minulla ole mitään millä paikata säröjä itsessäni, ei mitään millä pysäyttää poskillani valuvat ehtymättömät kyyneleet
eikä minussa ole voimaa
korjata hetkessä sitä kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti