Kuuntele kuinka sieluni laulaa / Outoja musisoi

Kesällä minä valvon yöt ja nukun laiturilla taivasalla. Silloin minä nukun pitkään ja uneksin paljon, siitä mitä en muuten saavuta. Minä laulan ääneni pois ja puhun kielillä, kuiskaan että rakastan ja hukun lämpimään veteen. Minä juoksen kauemmas kuin koskaan ja kuljen avojaloin kilometrin. Minä uin joutsenten kanssa ja huudan ohikulkevan junan meteliin, minä tanssin itseni kipeäksi ja nauran niin että itkettää. Pakkaan reppuni ja katoan kartalta, unohdan nimeni ja elämäni. Kesällä minä en ole minä, silloin minä olen onnellinen villi rohkea hullu vapaa ja silloin minun ei tarvitse ikävöidä itkeä tai surra. Silloin joutsenetkin laulavat ja minä kasvatan paperista siivet, niillä minä lennän, joutsenten kanssa minä lennän, merten yli syksyä pakoon koska näistä kesäöistä minä elän (ja syksyllä saatan jo kuolla).

For the night / Only for the night

'

Se oli yksi yö. Pitkä, hämärä yö, linja-autossa. Mä astuin sisään ja huomasin sut, mutten tunnistanut. Tulit viereen istumaan. Sä tulit, halasit ja pidit lähellä. Mä olin onnellinen ja hymyilin. Sun katseesta näki että sä oikeasti välität. Me puhuttiin pitkään, loputtomia lauseita. Mä itkin ja nauroin yhtä aikaa, mulla on ollut sua niin ikävä ja nyt sä tulit, palasit takaisin. Mä olin niin onnellinen, niin onnellinen etten olisi halunnut että se loppuu koskaan. Mä itkin sun paitaasi vasten kaiken mikä mua painoi, raskaat sanat jostain syvältä, sellaiset sanat joita en tiennyt olevan olemassakaan. Sä vain silitit mun hiuksia niin kuin sulla oli tapana. Silloin mä olin varma että mulla oli kaikki kohdallaan. Siinä yössä oli vain yksi vika.

Lopulta mä heräsin.

Katu päättyy aurinkoon / Juoksen sokeana loppumatkan

Hurja villi maailma ja minä olen niin pieni. Taivas on tumma ja mua pelottaa, mutta jokaisen myrskyn jälkeen tulee aurinko. Jokaisen yön jälkeen tulee aamu. Jokaisen pimeän hetken jälkeen tulee valo. Kaikella on loppunsa. Mä en sokeasti luota että mun onneni jatkuisi aina, hamaan tulevaisuuteen saakka. Pimeitä hetkiä on ollut ja tulee olemaan. Mutta samalla tavalla kun mä tiedän että onni ei ole ikuista, tiedän ettei huonokaan kausi jatku loputtomiin. Silti, mä en pelkää olla onnellinen, en niin paljoa, en enää. Mä olen, nautin, elän, iloitsen. Uskallan.

Aurinko laskee lopulta

Ja minä tuijotan

Tuijotan pitkään

Kaunista taivasta

Enää pimeä ei pelota

Ja minä uskallan

Valvon myöhään

Silmät avoinna

Ja kävelen pitkin kylmää asvalttia

Pitkälle yöhön

Tonight you're perfect / I feel perfect too

Autopesun hurina ja liikkumaton auto. Vesi valuu laseja pitkin ja autossa on mulle rakkaita ihmisiä, jokaisen puolesta tekisin mitä vain. Tyttö mun vieressä vannoo Siskon olevan mukana. Tiedän että onkin. Veli ratissa ja rakkaita kyydissä, kuinka paljon lähempänä se enää voisi olla?

Viileä ilma ja metallinen portaikko. Juoksen portaat ylös kuin hullu ja kolisutan kaiteita yössä. Kukaan ei kuule, kukaan ei kuule, kukaan ei kuule ja mä nautin siitä. Nauran ääneen ja juoksen portaat alas toinen kannoillani. "Mä olen onnellinen" se toinen huutaa ja mä nauran. "Mäkin" vastaan ja nauran lisää. Tyttö hyppää syliini ja mä pyörin ympäri ympäri ympäri ja nauran lisää. Elämä maistuu onnelta ja kaikki on hyvin. Kaikki on todellista ja mulla on elävä olo. Katson taivasta ja vannon että tästä vuodesta tulee mun tähänastisen elämäni paras.

seitsemänsataakolmekymmentä

Maailman kaunein ihminen, mun siskoni. Sisko joka kasvatti siivet selkäänsä tasan kaksi vuotta sitten. Sisko joka ei siltikään kadonnut mihinkään mun viereltä ja jonka mä vielä joskus toivon tapaavani, jossain. Vaalea, enkelimäinen. Kaunis sisältä ja ulkoa, lämmin ja pehmeä, kiltti ja naurava. Mun oma henkilökohtainen aurinkoni, jota ilman mä olen kulkenut pimeydessä viimeiset kaksi vuotta. 730 pitkää, pimeää päivää, epätoivon hetkiä ja ahdistusta. Mutta myös 730 päivää aikaa koota itsensä pala palalta, särkyneestä hieman ehjemmäksi, aikaa nauraa ja nauttia elämästä.

Kaksi vuotta mä olen nyt ollut täällä ilman siskoa, ja ne vuodet on tuntuneet ikuisuudelta. Nyt siitä on päivälleen kaksi vuottta. Elämä on jo helpompaa, kaksi vuotta sitten mä en olisi enää koskaan kuvitellutkaan voivani elää näin normaalia arkea. Uskomattomia asioita tapahtuu, uskomattomia ihmisiä sattuu kohdalle, ne on pitäneet mut hengissä, uskomattomat. Koskaan mun elämä ei kuitenkaan tule olemaan samanlaista kuin se oli siskon kanssa.

It scares you being alone

 Se tulee ja vetää pinnan alle. Mä tunnen kun paine kasvaa, on vaikea hengittää ja nähdä. Se pimentää. Tietää milloin tulla, aina silloin kun mä olen yksin. Mulla ei ole mitään mihin tarttua, ei ketään. Ei mitään sellaista joka pitäisi mut pinnalla ja kertoisi mulle että mä olen elossa, mä olen tässä, enkä uppoa pimeyteen. Ei mitään sellaista joka pitäisi mut siinä hetkessä. Epätodellinen olo. Se vain vetää takaumia mun mielen syövereistä, hukuttaa mut niihin, ei anna taukoa. Siinä mä olen, odotan pimeyttä. Uni tai ahdistus, ei molempia yhtä aikaa, enkä mä tiedä kumpi tulee. Epätietoisuus on pahinta. Ja muistaa se mitä on menettänyt.

These tired wings are falling / I need you to catch me

 

Heitä mulle jotain mihin tarttua, koska pimeä saa taas otetta musta. Mun oma mieli ajaa mut sen kuilun reunalle joka on täynnä pelkkää mustaa. Siellä on kylmä ja pelottaa, mä en ole koskaan ollut rohkea. Mä tarvitsen muita jaksaakseni, ja samalla mä pelkään olevani niin iso taakka, pelkään tartuttavani sen pimeän ihmisiin jotka tulee lähelle, ihmiisin joita mä rakastan. Mä en tahdo satuttaa, en sua, en ketään, en koskaan. Mä tiedän mitä oikea kipu on enkä mä tahdo sitä kellekään muulle.

Vanhat arvet aukeaa jälleen, ja mulla on niin kova ikävä että se sattuu.