lauantai 10. marraskuuta 2018

suorinta reittiä vuosiin kolmetoista neljätoista viisitoista

kuin olisi tehnyt paluun nuorempiin vuosiinsa

niitä iltoja kun ei tiedä koska ja kuinka ne päättyvät, mihin päätyy ja kenen kanssa, sitä levotonta villiä riemua ja odotusta kun ei oikeastaan edes ollut mitä odottaa, kaikki ovet olivat auki ja ihmiset avoimia, polut mahdollisia ja ratkaisut kaikkeen aina käsissä ja olemassa

se kaikkivoipa olotila, kuin oltaisiin maailman huipulla

ihmiset joiden kanssa jakaa se kaikki

vuosien parhaat puolet

silloin ja nyt




(mutta nyt tavallaan vielä parempana sillä
minun taakkani on kevyempi kuin koskaan,
ja pimeys täyttynyt valolla
tässä hetkessä)

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

palavin silmin he unelmoivat

niin ylpeä minä heistä olen

heistä jotka rohkeasti röyhkeästi
uskaltavat
ojentautua unelmiaan kohti
kasvaa niiden suuntaisesti
ja kurottaa

korkealle








minä toivon ettei
teidän koskaan
tarvitse
pudota
<3

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

huomaamatta

miten se ikinä tapahtuukaan
salaisuuksien siivin ja höyhenenkevyesti hiipien
jossain vaiheessa vain

kaikki onkin yhtäkkiä hyvin
enkä minä enää olekaan
yksin ja eksyksissä



minne katsonkin
en enää näe pedonsilmiä ja ilkeitä irveitä
en enää pelkää muita
ihmisiä

kaikki on
hyvin

ja
rauhallista

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

kyyneleitä

Minä toivon että

joku joskus kykenee kantamaan minun kyyneleeni

Ne joita vuodatan
kun luen kipeänkauniita kirjoja
ja niiden sydäntäsärkeviä loppuja,

ne jotka poskilleni valuvat
kun kuuntelen niitä suurimpia kappaleita
jotka herättävät suurimmat tunteet,

ne jotka kutsumatta saapuvat
mitä hölmöimpinä hetkinä,
kuten keväisin ensimmäisten joutsenten saapuessa.

Niitä kaikista surkeimpia
kipeimpiä ja tuskaisimpia
ei tarvitse osata kantaa käsissään,

silloin riittää
kun kietoo minut sylinsä turvaan ja antaa itkun tulla,

riittää
kun ei sulje minua pois ja pelkää.

Mutta ne pehmeät kyyneleet
ne voi pyyhkäistä pois ja hymyillä

sillä ne eivät satu.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

murheen jak(s)amisesta

Kukaan ei ole minua hiljaisuuteen kasvattanut,
opettanut ettei pahasta saa puhua ja kaikki on kannettava itse.
Ihan itse olen sen viitan harteilleni laskostanut,
joutunut kantamaan sen painoa.

Sillä kun kasvaa perheessä joka revitään rikki kesken kaikkien elämän,
jossa jokaiseen sattuu enemmän tai vähemmän mutta kaikkiin kuitenkin,
sitä oppii piilottamaan omat särkynsä, ettei tahallaan tai tahtomattaan toisten taakkaa lisäisi,
tekisi yhtään raskaammaksi, kun se nytkin jo painaa niin.

Vaikka minä niin toivoisin, että omat rakkaani osaisivat avata suunsa ja kertoa kun jokin ei ole hyvin,
voinko pyytää muilta sellaista johon en itsekään aina kykene?

maanantai 13. marraskuuta 2017

kolmekymmentäyksi

Miten pienimmistä asioista herääkään se suurin kaipaus, ja hölmöimmistä muistoista se kaikista kipein. Miten joinakin päivinä kaikki tuntuu helpolta eikä mikään paina liikaa, mutta toisina tuntuu kuin hukkuisi omien ajatustensa pohjattomaan mereen.

Miten joskus toivoisikaan, että kerran vielä saisi koskettaa, halata ja kertoa kuinka rakastaa. Että edes yhden kerran saisi vielä kasvotusten toivoa hyvää syntymäpäivää, puhaltaa kynttilät sammuksiin ja kuulla naurun jota ei ole kuullut vuosiin.

Että yhden hetken vielä saisi, muulloinkin kuin unissa öisin joiden aamuina kaipaus kasvaa vuoriksi.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

puolikas

Ollaan ehkä kasvettu eri suuntiin eri tavalla erilaisiksi ja joskus myös erillään, vaan silti meidät on jossakin universumin solmukohdassa kiedottu toisiimme niin perustavanlaatuisella tavalla etten koskaan voisi sinusta erota. Kun hukkaan sinut on kuin hukkaisin jotain itsestäni, kun olet onnellinen se heijastuu minuun ja sisälläni syttyy sata aurinkoa, kun voin pahoin sinulla on aina oikeat sanat sulkemaan kaikki säröt ja kun unelmoin mahdottomia sinä uskot minuun. Silloin kun kaikki tuntuu liian raskaalta kantaa sinä otat osan taakastani harteillesi ja kannattelet minua eteenpäin et anna romahtaa, ja minä tekisin saman puolestasi koska tahansa. Olen nähnyt sinun kasvavan ja ottavan suurempia askelia kuin olisin suonut mutta silti ennen kaikkea minä olen aina ollut ylpeä sinusta ja siitä että saan olla osa sitä elämää jota elät.

Oltiin missä tahansa aina löydetään toistemme luo ja ennen kaikkea voidaan aina palata takaisin sillä sinulle minun sydämeni ja kotini on aina avoin.