kyyneleitä

Minä toivon että

joku joskus kykenee kantamaan minun kyyneleeni

Ne joita vuodatan
kun luen kipeänkauniita kirjoja
ja niiden sydäntäsärkeviä loppuja,

ne jotka poskilleni valuvat
kun kuuntelen niitä suurimpia kappaleita
jotka herättävät suurimmat tunteet,

ne jotka kutsumatta saapuvat
mitä hölmöimpinä hetkinä,
kuten keväisin ensimmäisten joutsenten saapuessa.

Niitä kaikista surkeimpia
kipeimpiä ja tuskaisimpia
ei tarvitse osata kantaa käsissään,

silloin riittää
kun kietoo minut sylinsä turvaan ja antaa itkun tulla,

riittää
kun ei sulje minua pois ja pelkää.

Mutta ne pehmeät kyyneleet
ne voi pyyhkäistä pois ja hymyillä

sillä ne eivät satu.

murheen jak(s)amisesta

Kukaan ei ole minua hiljaisuuteen kasvattanut,
opettanut ettei pahasta saa puhua ja kaikki on kannettava itse.
Ihan itse olen sen viitan harteilleni laskostanut,
joutunut kantamaan sen painoa.

Sillä kun kasvaa perheessä joka revitään rikki kesken kaikkien elämän,
jossa jokaiseen sattuu enemmän tai vähemmän mutta kaikkiin kuitenkin,
sitä oppii piilottamaan omat särkynsä, ettei tahallaan tai tahtomattaan toisten taakkaa lisäisi,
tekisi yhtään raskaammaksi, kun se nytkin jo painaa niin.

Vaikka minä niin toivoisin, että omat rakkaani osaisivat avata suunsa ja kertoa kun jokin ei ole hyvin,
voinko pyytää muilta sellaista johon en itsekään aina kykene?

kolmekymmentäyksi

Miten pienimmistä asioista herääkään se suurin kaipaus, ja hölmöimmistä muistoista se kaikista kipein. Miten joinakin päivinä kaikki tuntuu helpolta eikä mikään paina liikaa, mutta toisina tuntuu kuin hukkuisi omien ajatustensa pohjattomaan mereen.

Miten joskus toivoisikaan, että kerran vielä saisi koskettaa, halata ja kertoa kuinka rakastaa. Että edes yhden kerran saisi vielä kasvotusten toivoa hyvää syntymäpäivää, puhaltaa kynttilät sammuksiin ja kuulla naurun jota ei ole kuullut vuosiin.

Että yhden hetken vielä saisi, muulloinkin kuin unissa öisin joiden aamuina kaipaus kasvaa vuoriksi.

puolikas

Ollaan ehkä kasvettu eri suuntiin eri tavalla erilaisiksi ja joskus myös erillään, vaan silti meidät on jossakin universumin solmukohdassa kiedottu toisiimme niin perustavanlaatuisella tavalla etten koskaan voisi sinusta erota. Kun hukkaan sinut on kuin hukkaisin jotain itsestäni, kun olet onnellinen se heijastuu minuun ja sisälläni syttyy sata aurinkoa, kun voin pahoin sinulla on aina oikeat sanat sulkemaan kaikki säröt ja kun unelmoin mahdottomia sinä uskot minuun. Silloin kun kaikki tuntuu liian raskaalta kantaa sinä otat osan taakastani harteillesi ja kannattelet minua eteenpäin et anna romahtaa, ja minä tekisin saman puolestasi koska tahansa. Olen nähnyt sinun kasvavan ja ottavan suurempia askelia kuin olisin suonut mutta silti ennen kaikkea minä olen aina ollut ylpeä sinusta ja siitä että saan olla osa sitä elämää jota elät.

Oltiin missä tahansa aina löydetään toistemme luo ja ennen kaikkea voidaan aina palata takaisin sillä sinulle minun sydämeni ja kotini on aina avoin.

paluu

ja kas

niin se saapuu taas

Se hiipii hiljaa verhojen välistä huoneeseen, silittää minut hellästi hereille ja kertoo on asioita joiden vuoksi vielä olla vahva. Se valuu hiljaa sävelten sisältä, puhuu pehmeästi muiden äänillä ja vierailla kielillä kuiskii. Se löytyy luettujen sivujen seasta ja rivien raoista, näyttäytyy niiden silmissä jotka minua katsovat kuin ennenkin. Uusista mahdollisuuksista ja villeistä valinnoista, huomaamatta ja säde kerrallaan se saapuu.

valo

kiitos niille jotka jaksavat,

vaikka itse aina en.

hukkuva

En osaa enää kirjoittaa ja se särkee minut sisältä kuin olisin hukannut ainoan pakoreittini, sen tutun ja turvallisen joka tuntee askeleeni ja jota kulkiessa tulen taas ehjäksi. Kohdatessani kaunista ja hirveää enää ensimmäinen reaktioni ei olekaan koota sekavia palasia kokonaisuudeksi jonka itsekin ymmärrän. Tuntuu siltä kuin tukehtuisin, kuin en enää kykenisi hengittämään kaikkien niiden sanojen läpi jotka sanomatta jäävät. Väsyttää väsyttää joka päivä eivätkä ajatukset veny lauseiksi.

Tuntuu siltä kuin olisin hukannut itseni.

a i n a

Tahtoisin huutaa,
olen aina täällä,
mutta tiedän ettei se kuulu elämän kuohujen yli sen vaikerruksen ja tykyttävän sydämen, joka hakkaa itseään ulos rinnasta ja hengenvetojen joista jokainen tuntuu viimeiseltä.

Olen aina täällä kuuletko!

Vaikka oltaisiin puhuttu viimeksi vuosia aikaisemmin ja silloinkin säästä, jos on paha olla niin minun sylini on avoinna ja puhelimeni auki juuri sellaisia hetkiä varten, olen valmis kantamaan osan taakkaa jos se auttaa jaksamaan vielä hetken,

yön,

päivän.

Olen aina täällä.